Finlex →234/1929 — Avioliittolaki

Avioliitto on päätettävä kirkollisella tai siviilivihkimisellä.

Ennen vihkimistä on avioliittoon kuulutettava.

Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.

Suomessa rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä sitä koskevan yhteisen ilmoituksen maistraatille. Rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona siitä päivästä, jona maistraatti on saanut ilmoituksen.

Suomessa rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä sitä koskevan yhteisen ilmoituksen Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirastolle. Rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona siitä päivästä, jona viranomainen on saanut ilmoituksen.

Avioliittoon ei saa mennä mies, ennenkuin on kahdeksantoista eikä nainen ennenkuin on seitsemäntoista vuotta täyttänyt, ellei tasavallan presidentti ole antanut siihen lupaa.

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi.

Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella.

Alaikäinen, joka ei ennen ole ollut naimisissa, älköön menkö avioliittoon vanhempiensa suostumuksetta. Jos toinen vanhemmista on kuollut tai ei ole osallinen alaikäisen huoltoon taikka jos häneltä ei voida ilman melkoista hankaluutta tai ajanhukkaa hankkia lausumia asiasta, olkoon toisen suostumus riittävä. Milloin näin on laita molempien vanhempien suhteen, on avioliittoon hankittava muun holhoojan taikka uskotun miehen suostumus.

Joka on julistettu holhottavaksi, älköön ilman holhoojan suostumusta menkö avioliittoon.

Milloin suostumus avioliittoon evätään, voi oikeus sallia avioliiton, jos epäämiseen ei ole pätevää syytä.

Avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon.

Avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon tai avioliitto kumotaan.

Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias.

Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon. Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hänen olinpaikkansa voidaan kohtuullisin toimenpitein selvittää.

Mies ja nainen, jotka ovat sopineet avioliittoon menemisestä toistensa kanssa, ovat kihlautuneet.

Sille, joka ei saa mennä avioliittoon toisen suostumuksetta, ei kihlauksesta, milloin suostumusta siihen ei ole annettu, johdu muita velvoituksia, kuin mitä 7 ja 9 §:ssä mainitaan.

Kukaan ei saa mennä avioliittoon, jos hänen aikaisempi avioliittonsa on vielä voimassa. Avioliittoon ei myöskään saa mennä se, jonka rekisteröity parisuhde on voimassa.

Jos kihlaus puretaan, olkoon kumpaisellakin kihlakumppanilla oikeus saada takaisin ne lahjat, mitkä hän kihlauksen johdosta on kihlatulleen antanut.

Jos jompikumpi kuolee, saakoon eloonjäänyt niin ikään takaisin toiselle antamansa lahjat, mutka pitäköön, mitä hän itse on saanut.

Milloin lahja ei ole tallella, harkitkoon oikeus, onko sen arvo korvattava.

Kukaan ei saa mennä avioliittoon isänsä, äitinsä, näiden vanhempien tai muun suoraan takenevassa polvessa olevan sukulaisensa kanssa eikä lapsensa, lapsenlapsensa tai muun suoraan etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa.

Sisarukset ja puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon.

Kihlakumppani, joka pätevättä aiheetta on purkanut kihlauksen, voidaan, sikäli kuin harkitaan kohtuulliseksi, velvoittaa suorittamaan kihlatulleen tai tämän vanhemmille taikka muulle henkilölle korvausta siitä vahingosta, mikä näille on koitunut niistä toimenpiteistä, joihin ovat ryhtyneet kihlauksen johdosta tai aiottua avioliittoa varten.

Jos kihlauksen purkamiseen on ollut pätevä aihe, joka on luettava jommankumman kihlakumppanin syyksi, olkoon tämä korvausvelvollinen sen mukaan, kuin 1 momentissa on sanottu.

Kihlauksen purkamisen johtuessa pätevästä aiheesta, jota ei käy lukeminen kumpaisenkaan kihlakumppanin syyksi, voidaan toinen heistä, jos erittäin painavia syitä on, velvoittaa osaksi korvaamaan sellainen vahinko, josta 1 momentissa puhutaan.

Jos mies on maannut kihlattunsa ja kihlaus sittemmin puretaan, olkoon velvollinen suorittamaan kihlatulleen kohtuullisen hyvityksen, jollei tämä ole syypää kihlauksen purkautumiseen. Jos kihlaus purkautuu miehen kuoleman johdosta, voidaan naiselle niin ikään, milloin siihen on erityistä aihetta, määrätä suoritettavaksi sellainen hyvitys, ei kuitenkaan enempää, kuin mikä vastaa puolta miehen jäämistön säästöstä.

Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa.

Mitä 7 ja 9 §:ssä säädetään, sovelletaan myös, kun sukulaisuussuhde on syntynyt adoption seurauksena.

Ne, jotka ovat toisilleen sukua suoraan takenevassa ja etenevässä polvessa tahi sisaruksia taikka joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, älkööt menkö keskenään avioliittoon.

Henkilöiden kesken, joista toinen on ollut naimisissa toisen takenevassa tai etenevässä polvessa olevan sukulaisen kanssa, olkoon avioliitto niin ikään kielletty.

Avioliitosta lapseksiottajan ja ottolapsen kesken on voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty.

Maistraatin tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä (avioliiton esteiden tutkinta). Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on.

Digi- ja väestötietoviraston tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä (avioliiton esteiden tutkinta). Ahvenanmaan maakunnassa avioliiton esteet tutkii Ahvenanmaan valtionvirasto. Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on.

Avioliittoon älköön menkö se, joka on mielisairas tai tylsämielinen.

Kihlakumppanien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa 10 §:ssä tarkoitetulta avioliiton esteiden tutkijalta.

Jos avioliiton solmimiseen vaaditaan oikeusministeriön lupa, lupapäätös on samalla annettava avioliiton esteiden tutkijalle.

Jos kihlakumppani on enintään neljä kuukautta aikaisemmin saanut todistuksen avioliiton esteiden tutkinnasta, on myös tämä todistus alkuperäisenä annettava avioliiton esteiden tutkijalle.

Se, jolla on kaatumatauti, joka ei pääasiallisesti johdu ulkonaisista syistä, tai tarttuvalla asteella oleva sukupuolitauti, älköön menkö avioliittoon, ellei ole siihen saanut tasavallan presidentin lupaa.

Kuuromykkä älköön myöskään sellaisetta luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä.

Kihlakumppanien on kirjallisesti vakuutettava avioliiton esteiden tutkijalle, että avioliitolle ei ole 7–9 §:ssä tarkoitettua estettä.

Kihlakumppanin on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava, onko hän aikaisemmin solminut avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen. Jos avioliiton esteiden tutkijan käytettävissä olevista tiedoista ei ilmene, että aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde on purkautunut, kihlakumppanin on avioliiton esteiden tutkijalle annettava siitä todistus tai muu erityinen selvitys.

Jos avioliiton esteiden tutkija toteaa, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä, hänen on annettava siitä todistus.

Todistusta ei saa antaa ennen kuin seitsemäntenä päivänä avioliiton esteiden tutkinnan pyytämisestä. Todistuksen saa kuitenkin antaa aikaisemmin, jos siihen on painavia syitä.

Kuulutusta on molempien kihlakumppanien pyydettävä sen paikkakunnan kuulutusviranomaiselta, missä nainen on kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin merkittyä.

Vihkiminen toimitetaan sukulaisten tai muiden todistajien läsnä ollessa joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä.

Kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa.

Ennenkuin kuulutus saadaan antaa, tutkikoon kuulutusviranomainen, onko avioliitto lain mukaan sallittu.

Kun avioliitto aiotaan päättää kirkollisella vihkimisellä, olkoon kuulutuksen antamisen ehtona sen lisäksi, mitä siitä asianomaisessa uskonnollisessa yhdyskunnassa on määrätty.

Vihkimisessä kihlakumppanien tulee samanaikaisesti olla läsnä. Kun kumpikin kihlakumppani on vastannut myöntävästi vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon, vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.

Kun kuulutusta pyydetään, on kihlakumppanien esitettävä tarpeellinen selvitys siitä, että avioliitto on sallittu, mikäli tämä ei käy selville kirkonkirjasta tai rekisteristä, joka on kuulutusviranomaisen käytettävänä.

Kumpaisenkin kihlakumppanin on myöskin annettava kuulutusviranomaiselle kirjoitus, jossa hän vakuuttaa, etteivät kihlakumppanit ole keskenään sellaisessa sukulaisuudessa tai lankoudessa, jossa avioliitto on kielletty, ja ettei hän sairasta sellaista tautia, joka on avioliiton esteenä, sekä ilmoittaa, onko hän aikaisemmin mennyt avioliittoon.

Mitä 2 momentissa on sanottu, älköön sovellettako, sikäli kuin lupa avioliittoon on hankittu.

Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.

Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.

Kun kuulutus annetaan kirkollisella vihkimisellä päätettävään avioliittoon, on se kuulutusviranomaisen toimesta kolmena sunnuntaina peräkkäin luettava julki kirkossa siinä tai niissä seurakunnissa, joihin kihlakumppanit kuuluvat.

Kuulutus siviiliavioliittoon on julkipantava neljäntoista päivän ajaksi, julkipanopäivää niihin lukematta, sen tai niiden kuntain kunnallisia ilmoituksia varten varatulle taululle, missä kihlakumppanit ovat kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin merkityt.

Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa:

Siviilivihkimisen on velvollinen toimittamaan:

Siviilivihkimisen on oikeutettu toimittamaan se, jolle maistraatti on myöntänyt vihkimisoikeuden. Vihkimisoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää 17 b §:ssä säädetyt edellytykset, jos se on tarpeen siviilivihkijöiden riittävän määrän turvaamiseksi maistraatin toimialueella.

Vihkimisoikeus myönnetään joko toistaiseksi tai määräajaksi.

Siviilivihkimisen on velvollinen toimittamaan:

Siviilivihkimisen on oikeutettu toimittamaan se, jolle maistraatti on myöntänyt vihkimisoikeuden. Vihkimisoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää 17 b §:ssä säädetyt edellytykset, jos se on tarpeen siviilivihkijöiden riittävän määrän turvaamiseksi maistraatin toimialueella.

Vihkimisoikeus myönnetään joko toistaiseksi tai määräajaksi.

Kysymys vihkimisoikeuden myöntämisestä 17 a §:n 2 momentin nojalla tulee vireille maistraatin aloitteesta. Vihkimisoikeus voidaan myöntää sille, joka on suorittanut oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon ja jonka voidaan työkokemuksensa tai muiden seikkojen perusteella olettaa toimivan tehtävässään moitteettomasti. Tällainen oikeus merkitään vihkimisoikeusrekisteriin siten kuin vihkimisoikeudesta annetun lain 9 §:ssä säädetään.

Sen, jolle on myönnetty vihkimisoikeus (vihkijä), on hoidettava tehtävänsä huolellisesti ja asianmukaisesti. Maistraatin, joka on myöntänyt vihkimisoikeuden, tulee valvoa vihkijän toimintaa. Vihkijän vastuusta ja valvonnasta sekä vihkimisoikeuden peruuttamisesta on voimassa, mitä vihkimisoikeudesta annetun lain 5 §:n 2 momentissa, 6 §:ssä, 7 §:n 1–3 momentissa sekä 8 ja 12 §:ssä säädetään. Vihkimisoikeus on aina peruutettava, jos vihkijän toimintakelpoisuutta rajoitetaan.

Vihkijään ja julkisyhteisöön sovelletaan, mitä vahingonkorvauslain (412/1974) 3 ja 4 luvussa säädetään julkisyhteisön sekä virkamiehen vahingonkorvausvastuusta.

Vihkijällä on oikeus saada toimittamastaan vihkimisestä kohtuullinen palkkio ja matkakustannusten korvaus valtion varoista siten kuin valtiovarainministeriön päätöksellä määrätään.

Valtion viranomaisen toimittamasta avioliiton esteiden tutkinnasta ja vihkimisestä ei peritä maksua. Siviilivihkimisen toimittamisesta voidaan kuitenkin periä maksu ja matkakustannusten korvaus, jos vihkijä ja kihlakumppanit ovat sopineet, että vihkiminen toimitetaan muulloin kuin valtion virastojen aukiolosta annetun asetuksen (332/1994) 1 §:ssä tarkoitettuna aukioloaikana tai muualla kuin vihkijän toimitiloissa. Maksu ja korvaus matkakustannuksista voidaan periä myös, jos kihlakumppanit ja 17 a §:n 2 momentissa tarkoitettu vihkijä ovat sopineet, että tämä toimittaa vihkimisen. Maksun ja korvauksen suuruudesta säädetään valtioneuvoston asetuksella valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädettyjen perusteiden mukaan.

Joka tahtoo estää aiottua avioliittoa, esittäköön syynsä 14 §:ssä mainitulle kuulutusviranomaiselle, jonka on tutkittava, onko avioliitto sallittu.

Vihkimistä ei saa toimittaa, jos vihkijä tietää seikan, joka estää avioliiton, tai jos vihkijä toteaa, että kihlakumppani ei häiriintyneen mielentilansa takia ilmeisesti kykene ymmärtämään avioliiton merkitystä.

Vihkijän on ennen vihkimisen toimittamista varmistauduttava siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu siten kuin 11–13 §:ssä säädetään. Jos 13 §:ssä tarkoitetun todistuksen antamisesta on kulunut enemmän kuin neljä kuukautta, sen perusteella ei saa toimittaa vihkimistä.

Sille, joka on avioliittoon kuulutettu, älköön tasavallan presidentin luvatta annettako kuulutusta muuhun avioliittoon, ennenkuin kuusi kuukautta on kulunut kuluttamisesta, ellei kihlakumppani sitä ennen ole kuollut.

Vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut siten kuin 15 §:ssä säädetään tai jos vihkimisen on toimittanut joku, jolla ei ollut vihkimisoikeutta.

Tasavallan presidentti voi kuitenkin erittäin painavista syistä päättää, että vihkimistä, joka 1 momentin mukaan on mitätön, on pidettävä pätevänä. Tätä koskevan hakemuksen voi tehdä kumpikin vihityistä taikka, jos jompikumpi on kuollut, hänen perillisensä.

Perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat on pyrittävä ensi sijassa selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksella.

Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja.

Sovittelijat voivat antaa pyynnöstä apua ja tukea myös silloin, kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen tai sopimuksen noudattamisessa ilmenee ristiriitoja.

Kirkollinen vihkimien on papin sekä siviilivihkiminen 13 §:n 2 momentissa mainitun viranomaisen toimitettava.

Sovittelijan tulee pyrkiä saamaan aikaan luottamuksellinen ja avoin keskustelu perheenjäsenten välillä. Hänen tulee pyrkiä saamaan aikaan yhteisymmärrys siitä, miten perheessä esiintyvät ristiriidat voidaan ratkaista kaikkien asianosaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Sovittelijan tehtävänä on erityisesti kiinnittää huomiota perheeseen kuuluvien alaikäisten lasten aseman turvaamiseen.

Sovittelijan on avustettava asianosaisia sopimusten tekemisessä sekä muissa ristiriitojen ratkaisemiseksi tarpeellisissa toimenpiteissä.

Kirkollisen vihkimisen toimittaa joku sen uskonnollisen yhdyskunnan pappi, johon nainen kuuluu.

Siviilivihkimisen toimittaa se, joka on antanut kuulutuksen, tai muu viranomainen, jolla on oikeus toimittaa sellainen vihkiminen.

Perheasioiden sovittelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastolle.

Perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa huolehtii sosiaalilautakunta. Sovittelua voivat antaa lisäksi ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt sekä henkilöt, jotka ovat saaneet aluehallintoviraston luvan tähän toimintaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset ja ohjeet perheasioiden sovittelusta.

Perheasioiden sovittelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat Lupa- ja valvontavirastolle.

Perheasioiden sovittelun järjestämisestä huolehtii hyvinvointialue. Sovittelua voivat antaa lisäksi ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt sekä henkilöt, jotka ovat saaneet Lupa- ja valvontavirastolta luvan tähän toimintaan.

Vihkimistä älköön toimitettako, jos vihkijä tietää, että avioliitto ei ole sallittu.

Jos vihkimistä pyydetään muulta kuin siltä, joka on antanut kuulutuksen, on ennen vihkimistä esitettävä kuulutusviranomaisen todistus siitä, että kuuluttaminen on toimitettu ja ettei ole tiedossa seikkaa, joka estäisi avioliiton.

Jos kuuluttamisesta on kulunut enemmän kuin kuusi kuukautta, älköön vihkiminen enää sen nojalla tapahtuko.

Lupa perheasioiden sovittelutoimintaan voidaan myöntää hakemuksesta yhteisölle, yhtymälle tai säätiölle, jonka harkitaan antavan perheasioiden sovittelua ammattitaitoisesti. Lupa voidaan myöntää hakemuksesta myös henkilölle, joka on perehtynyt lastensuojelu- tai perheneuvontatyöhön taikka perheoikeuteen ja jolla on aikaisemman kokemuksen sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella riittävät edellytykset toimia sovittelijana.

Lupa myönnetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa voidaan peruuttaa, jos tähän katsotaan olevan aihetta.

Myöntäessään luvan aluehallintovirasto voi samalla antaa tarkempia määräyksiä toimialueesta ja tehtävistä sekä velvollisuudesta antaa aluehallintovirastolle toiminnan valvontaa varten tarpeellisia tietoja.

Sovittelijan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan mitä sosiaalihuoltolain (710/82) 57 §:n 1 momentissa ja 58 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään. Sovittelijaan ei ole sovellettava mitä sosiaalihuoltolain 56 §:ssä säädetään tietojenantovelvollisuudesta ja oikeudesta saada tietoja.

Sovittelijan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 15 §:ssä ja 29 §:n 1 momentissa säädetään. Sovittelijaan ei sovelleta, mitä mainitun lain 20 §:ssä säädetään tietojenantovelvollisuudesta. Sovittelijalla ei ole oikeutta oma-aloitteisesti hankkia perheestä tietoja muilta viranomaisilta.

Sovittelijan vaitiolovelvollisuuteen sovelletaan, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023) 5 §:ssä  ja 100 §:ssä säädetään. Sovittelijaan ei sovelleta, mitä mainitun lain 64 §:ssä säädetään tietojenantovelvollisuudesta. Sovittelijalla ei ole oikeutta oma-aloitteisesti hankkia perheestä tietoja muilta viranomaisilta.

Tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta:

2 momentti on kumottu L:lla 31.3.1995/484.

Tuomioistuimen antama päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Päätös on voimassa toistaiseksi. Puolison vaatimuksesta sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa tuomioistuimen uudella päätöksellä, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet. Päätös ja velvoitus, jota 1 momentissa tarkoitetaan, raukeavat, kun puolisoiden välillä on toimitettu omaisuuden ositus tai erottelu ja se on saanut lainvoiman. Päätös ja velvoitus raukeavat kuitenkin kahden vuoden kuluttua siitä, kun päätös on annettu, vaikka omaisuuden ositusta tai erottelua ei olisikaan toimitettu.

Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta.

Kanne lahjojen takaisinsaamisesta sekä hyvityksestä tai muusta vahingonkorvauksesta kihlauksen purkautumisen johdosta on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kihlaus on purkautunut.

Harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai kun puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle.

Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta.

Jos kihlautunut nainen ei ole Suomessa merkitty kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin, on kuulutusta pyydettävä sekä kuulutus hänen osaltaan luettava julki tai julkipantava siellä, missä hän oleskelee.

Mitä edellä on sanottu, on vastaavasti sovellettava kuulutuksen julkilukemiseen tai julkipanoon miehen osalta, jos hän ei ole Suomessa kirjoissa.

Puolisot on tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa:

Virallisen syyttäjän on ajettava kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon 1 momentin nojalla.

Jos avioliitto on solmittu aikaisemman avioliiton ollessa voimassa, kumpaisellakin aikaisemman avioliiton puolisolla on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa.

Avioliitto on kumottava, jos aviopuoliso on pakotettu avioliittoon.

Avioliiton kumoamisella on samat oikeusvaikutukset kuin avioerolla.

Laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee avioeroa, sovelletaan myös avioliiton kumoamiseen, jollei toisin säädetä.

Kihlakumppani, joka on tyytymätön siihen, että kuulutus tai vihkiminen on evätty, voi siitä tehdä kantelun sille viranomaiselle, jonka tutkittava kuulutusviranomaisen tai vihkijiin virkavirhettä koskeva asia on.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskeva asia pannaan vireille hakemuksella, jonka voivat tehdä puolisot yhdessä tai jonka voi tehdä toinen puoliso yksin.

Jos hakemuksen on tehnyt puoliso yksin, tuomioistuimen on varattava toiselle puolisolle tilaisuus tulla kuulluksi. Tuomioistuimen on annettava kutsu ja hakemus toiselle puolisolle tiedoksi siten kuin haasteen tiedoksiantamisesta säädetään.

Hovioikeuden päätökseen, jossa holhouksenalaiselle on annettu lupa mennä avioliittoon, älköön muutosta haettako.

Jos asiaa ei voida ratkaista heti sen vuoksi, että puolisot voidaan tuomita avioeroon vasta harkinta-ajan kuluttua, tuomioistuimen on lykättävä asian käsittely avioeron osalta. Samalla tuomioistuimen on ilmoitettava, miten asia on harkinta-ajan kuluttua saatettava jatkokäsittelyyn. Lisäksi on ilmoitettava, että 20 §:ssä tarkoitettu perheasioiden sovittelu on puolisoiden ja heidän perheensä käytettävissä.

Avioeroa koskeva asia otetaan harkinta-ajan kuluttua tuomioistuimessa jatkokäsittelyyn puolisoiden tai toisen puolison hakemuksesta siten kuin 28 §: ssä säädetään.

Avioliiton kumoamista koskeva asia pannaan vireille käräjäoikeudessa hakemuksella.

Toimivaltaisesta tuomioistuimesta avioliiton kumoamista koskevassa asiassa säädetään oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa.

Hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä puoliso, joka on avioliittoon pakotettu.

Vaatimusta avioliiton kumoamisesta ei voida tehdä sen jälkeen, kun avioliitto on purettu.

Avioliiton kumoamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on varattava toiselle puolisolle tilaisuus tulla kuulluksi.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevan asian yhteydessä voidaan esittää vaatimus elatusavun vahvistamisesta ja lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta sekä muu sellainen vaatimus, joka liittyy avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevaan asiaan.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa voi tuomioistuin antaa väliaikaisen määräyksen 1 momentissa tarkoitetusta vaatimuksesta sekä yhteiselämän lopettamisesta.

Tuomioistuimen antamaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta.

Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes tuomioistuin antaa asiasta päätöksen, jollei määräystä tätä ennen peruuteta tai muuteta.

Avioeroa, avioliiton kumoamista tai yhteiselämän lopettamista koskevan asian yhteydessä voidaan esittää vaatimus elatusavun vahvistamisesta ja lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta sekä muu sellainen vaatimus, joka liittyy avioeroa, avioliiton kumoamista tai yhteiselämän lopettamista koskevaan asiaan.

Avioeroa, avioliiton kumoamista tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa tuomioistuin voi antaa väliaikaisen määräyksen 1 momentissa tarkoitetusta vaatimuksesta sekä yhteiselämän lopettamisesta.

Tuomioistuimen antamaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta.

Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes tuomioistuin antaa asiasta päätöksen, jollei määräystä tätä ennen peruuteta tai muuteta.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan otettava käsiteltäväksi kysymys siitä, miten puolisoiden lasten huolto ja tapaamisoikeus olisi lapsen etua silmällä pitäen järjestettävä.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta käsitellessään tuomioistuimen on erityisesti kiinnitettävä asianosaisten huomiota siihen, että huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapsen myönteiset ja läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan.

Lapsen vanhemman tai sosiaalilautakunnan vaatimuksesta tuomioistuimen tulee antaa päätös huollosta ja tapaamisoikeudesta siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/83) säädetään.

Avioeroa, avioliiton kumoamista tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan otettava käsiteltäväksi kysymys siitä, miten puolisoiden lasten huolto ja tapaamisoikeus olisi lapsen etua silmällä pitäen järjestettävä.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta käsitellessään tuomioistuimen on erityisesti kiinnitettävä asianosaisten huomiota siihen, että huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapsen myönteiset ja läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan.

Lapsen vanhemman tai hyvinvointialueen vaatimuksesta tuomioistuimen tulee antaa päätös huollosta ja tapaamisoikeudesta noudattaen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) säännöksiä.

Mitä 22 ja 32 §:ssä säädetään hyvinvointialueista, sovelletaan Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan maakunnan kuntiin.

Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia, mikäli 2 luvussa ei toisin säädetä, eikä myöskään hänen oikeuttaan esiintyä kantajana ja vastaajana.

Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään, kuitenkin ottaen huomioon, mitä 3 luvussa sanotaan.

Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa.

Kumpaisellakin puolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen. Sen nojalla saavat omaisuuden osituksessa eloonjäänyt puoliso ja kuolleen puolison perilliset taikka kumpikin puoliso puolet puolisoiden omaisuuden säästöstä, sen mukaan kuin IV osassa tarkemmin säädetään.

Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitä paitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.

Oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten luonteeltaan on henkilökohtainen, on avio-oikeutta koskevia määräyksiä sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

Jos puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, toinen puoliso voi poistaa kummankin puolison avio-oikeuden ilmoittamalla siitä maistraatille vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa (57/2005) säädetään.

Kumpikin puoliso vallitkoon omaisuuttaan 37–39 §:ssä mainituin rajoituksin.

Puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.

Puoliso älköön luovuttako älköönkä velasta kiinnityttäkö kiinteää omaisuutta, johon toisolla puolisolla on aviooikeus, ellei tämä kirjallisesti ole antanut siihen suostumustaan.

Milloin puoliso on toisen puolison suostumuksetta ryhtynyt 1 momentissa mainittuun toimeen, olkoon tämä pätemätön, jos toinen puoliso siitä nostaa kanteen kuuden kuukauden kuluessa saatuaan toimesta tiedon. Jos puoliso kuolee, ennenkuin on menettänyt kannevaltansa. olkoon hänen perillisillään sama kanneaika lukien hänen kuolemastaan.

Mitä tässä pykälässä säädetään, sovellettakoon myöskin sellaiseen toisen maalla olevaan laitokseen, joka hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle.

Puoliso ei saa ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa kiinteää omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Puolison suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos luovutettava omaisuus on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti muuhun tarkoitukseen ja jos kotia ja siihen liittyvää maa-aluetta ei voida jättää luovutuksen ulkopuolelle alentamatta merkittävästi kiinteän omaisuuden arvoa. Mitä tässä momentissa säädetään kiinteästä omaisuudesta, koskee myös toisen maalla olevaa rakennusta ja käyttöoikeutta maahan. Luovuttamiseen rinnastetaan myös kiinteän omaisuuden antaminen vuokralle tai muun sitä koskevan käyttöoikeuden perustaminen.

Oikeustoimi, jonka puoliso on tehnyt vastoin 1 momentin säännöstä, on julistettava pätemättömäksi, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Kiinteän omaisuuden luovutus tulee kuitenkin päteväksi, jos saannolle on myönnetty lainhuuto eikä luovutuksensaaja saannon tapahtuessa tiennyt eikä hänen pitänyt tietää, ettei luovuttajalla ollut oikeutta luovuttaa kyseistä omaisuutta. Vuokraoikeuden tai muun kiinteää omaisuutta koskevan käyttöoikeuden kirjaamisen vaikutuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä tässä momentissa säädetään lainhuudosta.

Älköön puoliso toisen puolison suostumuksetta luovuttako irtainta omaisuutta, johon tällä on avio-oikeus ja joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison tarpeellisia työvälineitä taikka on tarkoitettu lasten, henkilökohtaista käyttöä varten. Jos toisen puolison lausuma ei ole saatavissa taikka ilman melkoista hankaluutta tai ajanhukkaa hankittavissa, älköön kuitenkaan hänen suostumuksensa olko tarpeellinen.

Milloin 1 momentissa mainittua omaisuutta on vastoin sen säännöksiä luovutettu ja saaja ei ole ollut vilpittömässä mielessä, olkoon luovutus pätemätön, jos toinen puoliso siitä nostaa kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan luovutuksesta tiedon tai viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun omaisuus on saajalle annettu; ja olkoon kantajalla oikeus pitää mainittu omaisuus hallussaan, niin kauan kuin siihen on sovellettavissa, mitä 1 momentissa sanotaan.

Mitä edellä tässä pykälässä sanotaan luovutuksesta, sovellettakoon myöskin panttaukseen.

Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle:

Toisen puolison suostumus ei kuitenkaan ole 1 momentin 3–5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden osalta tarpeen, jos suostumuksen hankkiminen poissaolon tai muun tähän verrattavan esteen vuoksi aiheuttaisi kohtuutonta haittaa ja viivytystä.

Oikeustoimi, joka on tehty vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä, on julistettava pätemättömäksi ja luovutuksensaaja velvoitettava luovuttamaan omaisuus hallinnastaan, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Oikeustointa on kuitenkin pidettävä pätevänä, jos luovutuksensaaja on saanut asunnon tai muun irtaimen omaisuuden hallintaansa ja hänellä hallinnan saadessaan oli ollut perusteltua aihetta olettaa, että:

Mitä edellä on säädetty luovutuksesta on sovellettava myös sopimukseen 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen kodin sekä 3–5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden käyttöoikeuden tai hallinnan luovuttamisesta kolmannelle. Puolison oikeudesta irtisanoa huoneenvuokrasopimus säädetään huoneenvuokralain (82/61) 35 §:ssä.

Jos puoliso 38 tai 39 §:ssä mainitussa tapauksessa kieltäytyy antamasta suostumustaan kiinteän omaisuuden kiinnittämiseen taikka irtaimen omaisuuden luovuttamiseen tai panttaamiseen voi oikeus hakemuksesta sallia sellaisen toimen, milloin kieltäytymiseen ei havaita olevan syytä.

Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen, jos toinen puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi.

Milloin puoliso, ottamatta asianmukaisesti huomioon toisen puolison avio-oikeutta, on, antamalla lahjaksi muuta kuin 38 §:ssä sanottua omaisuutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen eikä 85 §:ssä tarkoitetussa omaisuuden osituksessa voida toiselle puolisolle suorittaa täyttä vastiketta ja lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi toisen puolison oikeutta, on lahja tai sen arvo palautettava siinä määrin kuin se on tarpeen toisen puolison oikeuden toteuttamiseksi. Lahjan arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, jolloin lahjoitus täytettiin, mikäli asianhaarat eivät muuta aiheuta.

Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun ositus toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.

Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus ollut omaisuutta ositettaessa täytetty, älköön sitä saatettako voimaan, sikäli kuin se loukkaa toisen puolison oikeutta.

Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.

Muita kuin tässä sanottuja poikkeuksia älköön kihlakumppanien tai puolisoiden välisin sopimuksin tehtäkö siitä, mitä puolisoiden omaisuussuhteista on säädetty.

Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Vajavaltainen hankkikoon siihen myöskin holhoojansa kirjallisen suostumuksen.

Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Jos puoliso tai kihlakumppani vajaavaltaisuuden tai toimintakelpoisuuden rajoittamisen vuoksi ei ole oikeutettu itse tekemään avioehtosopimusta, hänen on hankittava siihen edunvalvojansa kirjallinen hyväksyminen.

Avioehtosopimus on annettava sen paikkakunnan oikeuteen, missä miehellä on asunto ja koti, tai, ellei hän asu Suomessa, Helsingin raastuvanoikeuteen.

Oikeus ottakoon avioehtosopimuksen sitä varten pidettävään pöytäkirjaan sekä toimittakoon viivytyksettä sopimuksen antamisesta oikeuteen kuulutuksen virallisiin sanomalehtiin.

Milloin oikeuden istuntopäivää ei ole, saa avioehtosopimuksen maalla antaa tuomarille, jonka tulee pitää huoli siitä, että 2 momentin säännöksiä noudatetaan.

Avioehtosopimus on jätettävä maistraattiin rekisteröitäväksi siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa säädetään.

Avioehtosopimuksessa ilmoitettuun irtaimen omaisuuden lahjoitukseen sovelletaan lisäksi, mitä lahjanlupauslain (625/1947) 6 §:ssä tarkoitettujen lahjoitusten rekisteröimisestä erikseen säädetään.

Avioehtosopimus, jonka kihlakumppanit ovat tehneet, tulee voimaan avioliiton päättämisestä, jos se annetaan oikeuteen tai 43 §:n 3 momentissa mainitussa tapauksessa tuomarille kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona avioliitto on päätetty; muuten olkoon avioehtosopimus voimassa siitä päivästä, jolloin se on otettu oikeuden pöytäkirjaan.

Avioehtosopimus tulee voimaan, kun se on rekisteröity.

Avioehtosopimus ei kuitenkaan tule voimaan, jos se on jätetty maistraattiin avioliiton purkauduttua tai sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille.

Avioehtosopimus tulee voimaan, kun se on rekisteröity.

Avioehtosopimus ei kuitenkaan tule voimaan, jos se on jätetty Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan valtionvirastolle avioliiton purkauduttua tai sen jälkeen, kun avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva asia on tullut vireille.

Jos kihlakumppani tahtoo antaa kihlatulleen omaisuutta, joka on tälle tuleva avioliittoa päätettäessä, noudattakoon, mitä 42 §:ssä avioehtosopimuksista säädetään. Tällaiseen lahjaan on myös sovellettava, mitä 43 ja 44 §:ssä on määrätty. Avioliiton aikana älköön puoliso lahjoittako omaisuutta toiselle puolisolle.

Mitä edellä sanotaan, ei koske tavanmukaisia lahjoja, joiden arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin.

Jos kihlakumppani on sitoutunut avioliiton aikana vastikkeetta antamaan toiselle puolisolle rahaa tai muuta omaisuutta, älköön sitoumus olko velvoittava, vaikka siitä olisi annettu kirjallinen todiste.

Jos puoliso lahjoittaa toiselle puolisolle irtainta omaisuutta, lahjoituksesta on ilmoitettava maistraattiin siten kuin lahjanlupauslain 6 §:ssä säädetään, jotta lahjansaaja voisi saada suojaa lahjanantajan velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske lahjaa, jonka kohde ja antamisajankohta on yksilöity 43 §:n nojalla rekisteröitäväksi jätetyssä avioehtosopimuksessa.

Puolisoiden välisen lahjan takaisinsaannista säädetään takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (758/1991) sekä ulosottokaaressa (705/2007).

Puolisoiden tulee kykynsä mukaan rahavaroin, toiminnallaan kodissa tai muulla tavoin ottaa osaa perheen elatukseen.

Perheen elatukseen on luettava mitä, puolisoiden olojen mukaan, yhteistä taloutta ja lasten kasvatusta varten sekä kumpaisenkin puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan.

Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75).

Kumpaisellakin puolisolla on oikeus, sen mukaan kuin on tavanmukaista, hankkia yhteiseen talouteen ja lasten kasvatukseen tarpeelliset tarvikkeet. Mitä puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi on tarpeen, olkoon hänen hankittavanaan.

Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.

Jos se, mitä puolison on perheen elatusta varten rahassa suoritettava, ei riitä niihin, menoihin, joista hänen on huolehdittava, olkoon toinen puoliso velvollinen sopivin erin antamaan hänen käytettäväkseen tarpeellisia varoja.

Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.

Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon.

Kun tuomitaan avioeroon tai avioliitto kumotaan ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.

Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon.

Jos puoliso ilmeisesti laiminlyö velvollisuutensa ottaa osaa perheen elatukseen tai antaa rahaa toisen puolison käytettäväksi, voi oikeus velvoittaa hänet antamaan tälle kuukausittain, viikoittain tai muuten sopivin ajoin varoja niihin elatusmenoihin, joista tämän on huolehdittava tai jotka oikeus olosuhteisiin katsoen harkitsee olevan syytä uskoa hänen huolehdittavikseen.

Kantajan pyynnöstä voidaan sellaisessa asiassa, josta 1 momentissa puhutaan, antaa päätös, siksi kun asia on tuomiolla ratkaistu.

Elatusapua voidaan 47 ja 48 §:n nojalla määrätä suoritettavaksi taannehtivasti enintään kanteen vireille panoa edeltäneeltä vuodelta.

Tuomioistuimen päätös elatusavun suorittamisesta voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Niistä menoista, mitkä puolisolla kalenterivuoden aikana mahdollisesti on ollut perheen elatukseen yli sen, mitä hän olisi ollut velvollinen suorittamaan, älköön hänellä olko valtaa hakea toiselta puolisolta korvausta, paitsi milloin liikamenot ovat olleet melkoiset ja vaatimus on olosuhteisiin katsoen kohtuullinen.

Korvauskannetta älköön tehtäkö sen jälkeen, kun vuosi on kulunut kalenterivuoden päättymisestä.

Korvausta älköön hakeko muu kuin korvaukseen oikeutettu puoliso.

Puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisolla tai toisella heistä on asuinpaikka.

Jos kummallakaan puolisolla ei ole Suomessa asuinpaikkaa, mutta Suomen tuomioistuin on toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 3 tai 6 artiklan mukaan toimivaltainen elatusta koskevassa asiassa, sosiaalilautakunta voi vahvistaa 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen, jos osapuolet ovat elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista Haagissa 23 päivänä marraskuuta 2007 tehdyn pöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti sopineet, että elatusvelvoitteeseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimus on esitettävä vahvistettavaksi Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalle.

Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen hyvinvointialueen vahvistettavaksi, jonka alueella puolisolla tai toisella heistä on asuinpaikka.

Jos kummallakaan puolisolla ei ole Suomessa asuinpaikkaa, mutta Suomen tuomioistuin on toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 3 tai 6 artiklan mukaan toimivaltainen elatusta koskevassa asiassa, hyvinvointialue voi vahvistaa 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen, jos osapuolet ovat elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista Haagissa 23 päivänä marraskuuta 2007 tehdyn pöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti sopineet, että elatusvelvoitteeseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimus on esitettävä vahvistettavaksi Helsingin kaupungille.

Ennen sopimuksen vahvistamista hyvinvointialueen on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka hyvinvointialue on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Mitä tässä pykälässä säädetään hyvinvointialueista, sovelletaan Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan maakunnan kuntiin.

Siinäkin tapauksessa, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään, tulee puolison 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan ottaa osaa toisen puolison ja niiden lastensa elatukseen, jotka ovat tämän huollettavina; älköön kuitenkaan, milloin toinen puolisoista on pääasiallisesti syypää yhteiselämän lopettamiseen, toista puolisoa velvoitettako antamaan hänelle elatusapua, ellei siihen ole erittäin painavia syitä. Puoliso voidaan myöskin velvoittaa antamaan toisen puolison käytettäväksi sellaista omaisuutta, joka kuuluu heidän yhteisesti käytettäväkseen tarkoitettuun asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison työvälineitä taikka on tarkoitettu lasten henkilökohtaista käyttöä varten. Milloin puolison omaisuutta täten on annettu toiselle puolisolle, älköön sopimus, jonka omistaja kolmannen henkilön kanssa siitä tekee, rajoittako sanottua käyttöoikeutta.

Tuomioistuimen antamaa päätöstä tai puolisoiden tekemää sopimusta elatusavun suorittamisesta voidaan muuttaa, jos sitä on muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pidettävä aiheellisena. Päätöstä tai sopimusta, jossa elatusapu on vahvistettu suoritettavaksi kertakaikkisena, ei voida kuitenkaan muuttaa sen jälkeen, kun elatusapu on maksettu.

Elatusapua muutettaessa voidaan ottaa huomioon myös kanteen vireille panoa edeltäneiden kuuden kuukauden aikana vallinneet olosuhteet.

Puolisoiden elatusavusta tekemää sopimusta voidaan muuttaa, jos sopimusta on pidettävä kohtuuttomana.

Jos puolison elatuksesta annettua päätöstä tai sopimusta muutetaan taikka päätös kumotaan tai sopimus julistetaan mitättömäksi, tuomioistuimen on harkittava, onko puoliso kokonaan tai osaksi saava takaisin, mitä hän on suorittanut.

Kumpikin puoliso vastaa yksin siitä velasta, minkä hän on tehnyt ennen avioliittoa tai sen aikana.

Velasta, jonka jompikumpi puoliso on tehnyt perheen elatusta varten, vastaavat kuitenkin puolisot kumpikin omasta ja toisensa puolesta.

Mitä 2 momentissa sanotaan, älköön sovellettako rahalainaan, jonka toinen puoliso on ottanut, älköönkä myöskään, milloin velkoja on tietänyt, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään.

Velasta, jonka molemmat puolisot ovat avioliiton aikana tehneet, vastaavat he kumpikin omasta ja toisensa puolesta, ellei toisin ole sovittu.

Jos velkoja tahtoo hakea puolisoa sellaisesta toisen puolison tekemästä velasta, josta puhutaan 52 §:n 2 momentissa, pankoon kanteensa vireille kahden vuoden kuluessa erääntymispäivästä tai, jos velka on maksettava vaadittaessa, sen syntymisestä; ellei kannetta siinä ajassa nosteta, on kannevalta menetetty.

Jos avioliiton purkautuessa on velkaa, joka on tehty miehen erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi, älköön vaimo olko velvollinen vastaamaan siitä sellaisella omaisuudella, mikä hän purkautumisen jälkeen on työllään ansainnut.

Jos puoliso käyttää väärin oikeuttaan tehdä velkaa, josta toinenkin puoliso tulee vastaamaan, on oikeudella valta julistaa hänet menettäneeksi mainitun oikeuden. Sellaisen päätöksen voi oikeus peruuttaa, milloin puolisot siitä sopivat tai muuttuneet olot antavat siihen aihetta.

Oikeuden päätös on viipymättä kuulutettava, niinkuin kuuluttamisesta on säädetty, kun joku julistetaan holhottavaksi. Jos päätös peruutetaan, on siitäkin samalla tavalla kuulutettava.

Puoliso saakoon ulosmittauksessa ja konkurssissa saatavasta, joka hänellä on toiselta puolisolta, maksun vasta kaikkien muiden velkojain jälkeen, älköönkä saako saatavalleen pantti- tai etuoikeutta eikä myöskään pidätysoikeutta toisen puolison omaisuuteen.

Mitä edellä sanotaan, ei kuitenkaan koske saatavaa, joka perustuu toisen puolison toista vastaan tekemään rikokseen, eikä myöskään estä panttioikeuden syntymistä kiinteistöön maksamattomasta kauppahinnasta eikä rajoita puolison konkurssipesän oikeutta.

Kolmannella henkilöllä jolle puolison saatava toiselta puolisolta on siirtynyt, älköön olko parempaa oikeutta, kuin puolisolla itsellään oli, jos hän on tietä nyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että saatava oli ollut velallisen puolisolla. Mitä tässä on sanottu, ei kuitenkaan koske saatavaa, joka puolison luona toimitetussa ulosotossa tai puolison konkurssin johdosta on joutunut kolmannelle henkilölle.

Jos puoliso luovuttaa tai panttaa toisen puolison suostumuksetta tälle kuuluvaa tai yhteistä irtainta omaisuutta, olkoon toisella puolisolla oikeus lunastaa se takaisin. Jos saaja ei ollut vilpittömässä mielessä tai jos vastiketta ei oltu annettu, saakoon puoliso omaisuuden takaisin lunastuksetta.

Jos puoliso on rikollisella teolla aiheuttanut toisen puolison kuoleman tai ollut osallinen sellaiseen rikokseen, älköön hänelle osituksessa avio-oikeuden nojalla annettako mitään vainajan omaisuudesta. Jos rikollisuus on vähäinen, harkitkoon kuitenkin oikeus, onko rikoksesta oleva sellaista seuraamusta.

Puolisolla on oikeus vaatia, että toinen puoliso ottaa osaa luettelon laatimiseen kumpaisenkin irtaimesta omaisuudesta sekä että, milloin jommallakummalla puolisolla ei ole avio-oikeutta määrättyyn omaisuuteen, siitä tehdään luetteloon merkintä. Ellei vaatimusta noudateta, määrättäköön puolison pyynnöstä uskottu mies edustamaan toista puolisoa luetteloa laadittaessa. Luetteloon voi puoliso hankkia julkisen notaarin, nimismiehen tai kunnallislautakunnan puheenjohtajan todistuksen siitä, minä päivänä luettelo on hänelle esitetty. Milloin omaisuudesta tulee riita, ratkaisee oikeus, mikä todistusvoima luettelolle on annettava.

Jos puoliso antaa toisen puolison hallita omaisuuttaan, olkoon tällä, ellei toisin ole sovittu tai muuta ole katsottava edellytetyksi, oikeus tilintekovelvollisuudetta käyttää sen tuottoa perheen elatukseen. Antakoon kuitenkin toiselle puolisolle, mitä tuotosta ilmeisesti ei ole mennyt elatukseen.

Puoliso voi milloin hyvänsä peruuttaa 1 momentissa mainitun toimeksiannon, vaikka toisin olisikin sovittu.

Jos puoliso avustaa toista puolisoa tämän ansiotoiminnassa ja tahtoo siitä saada korvauksen, on hänen näytettävä, että siitä oli sovittu tai että korvausta oli tarkoitettu annettavaksi tahi että sen suorittaminen työn laatuun ja muuten olosuhteisiin katsoen on pidettävä kohtuullisena.

Ellei korvauksesta oltu sovittu, älköön siitä tehtäkö kannetta sen jälkeen, kun vuosi on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana työ suoritettiin. Tällainen korvaus, joka suoritetaan myöhemmin, on katsottava lahjaksi.

Ne tarpeelliset esineet, mitkä puoliso on henkilökohtaista käyttöään varten hankkinut niillä varoilla, jotka toinen puoliso on elatusvelvollisuutensa nojalla antanut hänen käytettävikseen, ovat ensiksimainitun puolison omaisuutta.

Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja luettelon, joista puhutaan 35 §:n 2 momentissa sekä 38, 42, 45 ja 60 §:ssä, tulee, jotta ne olisivat päteviä, olla päivättyjä, asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamia.

Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja luettelon, joista säädetään 35 §:n 2 momentissa sekä 38, 42 ja 60 §:ssä, on, jotta ne olisivat päteviä, oltava päivättyjä, asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamia. Kiinteää omaisuutta koskeva lahjakirja tai suostumus voidaan allekirjoittaa myös kaupanvahvistajan oikeaksi todistamana.

Jos kiinteän omaisuuden luovutus tehdään sähköisesti, lahjakirja tai suostumus voidaan antaa myös sähköisenä asiakirjana kaupankäyntijärjestelmässä maakaaren (540/1995) 9 a luvussa säädetyllä tavalla.

Kun puoliso on kuollut tai avioliitto on tuomiolla purettu, on, puolison tai kuolleen puolison perillisten vaatimuksesta, toimitettava omaisuuden ositus, paitsi milloin kumpaisellakaan puolisolla ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen.

Ositus tarkoittaa kumpaisenkin puolison avio-oikeuden toteuttamista. Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on myöskin, jonkun asianosaisen vaatiessa, sellainen omaisuus osituksessa jaettava.

Kun avioeroa koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii.

Jos kumpaisellakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden osituksen sijasta toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.

Kun avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii.

Jos kumpaisellakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuuden osituksen sijasta on toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, omaisuus on vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.

Kunnes ositus toimitetaan, osallistuu eloonjäänyt puoliso kuolleen puolison omaisuuden hallintoon niin kuin perintökaaressa säädetään.

Eloonjäänyt puoliso on oikeutettu sanottuna aikana yksin vallitsemaan omaisuuttaan. Jos eloonjäänyt puoliso tahtoo tehdä sellaisen luovutus- tai muun toimen, johon toisen puolison suostumus 38 tai 39 §:n mukaan olisi tarpeen, siihen on kuitenkin hankittava joko oikeuden lupa tai perillisten kirjallinen 66 §:n mukaisesti annettu suostumus. Eloonjäänyt puoliso on velvollinen tekemään osituksessa tilin omaisuuden vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä sen tuotosta.

Milloin avioliitto on tuomiolla purettu, olkoon, kunnes ositus on toimitettu, puolisolla avioliiton purkautuessa ollut omaisuus edelleen hänen vallittavanaan, niinkuin avioliitto vielä jatkuisi. Mitä osituksessa tehtävästä tilistä on 2 momentissa sanottu, sovellettakoon vastaavasti.

4 momentti on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

Ennenkuin kaikki tietyt velat, joista kuollut puoliso oli vastuussa, on maksettu tai niiden maksamiseen tarvittavat varat on pantu erityiseen hoitoon, älköön ositusta toimitettako, elleivät eloonjäänyt puoliso ja vainajan perilliset siitä yksimielisesti sovi tai vainajan omaisuus ole luovutettu konkurssiin.

Jos puolisoilla oli yhteistä velkaa, on osituksessa puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä oikeus vaatia, että siitä ennen ositusta suoritetaan toisen puolen osuus tai että sen maksamisesta annetaan vakuus.

Yhteisestä velasta, joka on tehty perheen elatusta varten, katsotaan puolisoiden vastaavan siinä suhteessa, kuin heidän olisi ollut annettava varojen elatukseen.

Kun avioeroa koskeva asia on vireillä tai kun avioliitto on purkautunut, voi puoliso hakea julkista haastetta omien tai toisen puolison velkojen selvittämiseksi osituksen toimittamista varten niin kuin julkisesta haasteesta annetussa laissa (729/2003) säädetään.

Kun avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva asia on vireillä tai kun avioliitto on purkautunut, puoliso voi hakea julkista haastetta omien tai toisen puolison velkojen selvittämiseksi osituksen toimittamista varten noudattaen julkisesta haasteesta annetun lain (729/2003) säännöksiä.

Jos puolisoiden omaisuutta eroteltaessa jonkin irtaimen esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kummanko puolison omaisuuteen se kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, on puolisoiden katsottava saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.

Jos puolisoiden omaisuutta eroteltaessa jonkin irtaimen esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kumman puolison omaisuuteen se kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, on puolisoiden katsottava saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua yhteisomistusolettamaa ei kuitenkaan sovelleta, jos lainvoimaisen avioeroa tai avioliiton kumoamista koskevan päätöksen antamisesta on kulunut yli 10 vuotta.

Osituksessa, joka tapahtuu avioliiton peruutumisen johdosta, on se omaisuus, mikä puolisolla oli avioliittoa päätettäessä tai minkä hän sen jälkeen on perintönä, lahjana tai testamentin nojalla saanut, niin myös mitä sen sijaan on tullut, katsottava sellaiseksi omaisuudeksi, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta.

Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:

Poiketen siitä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, toisella puolisolla on kuitenkin avio-oikeus kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jos avioeroa koskeva asia on rauennut muusta syystä kuin sen vuoksi, että puoliso on kuollut asian vireillä ollessa.

Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:

Poiketen siitä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, toisella puolisolla on kuitenkin avio-oikeus mainitussa kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jos avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva asia on rauennut muusta syystä kuin sen vuoksi, että puoliso on kuollut asian vireillä ollessa.

Puolisolla on oikeus osituksessa päältäpäin erottaa itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka on tarkoitettu yksinomaan hänen henkilökohtaista käyttöään varten, ei kuitenkaan enempää, kuin puolisoiden oloihin katsoen voidaan pitää kohtuullisena.

Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta omaisuudesta.

Jos puolison omaisuuden säästöä 99 §:n mukaan määrättäessä sen arvosta on vähennetty saman pykälän 2-4 momenteissa mainittua velkaa, on toiselle puolisolle tai kuollee puolison perillisille annettava vastiketta sellaisen omaisuuden säästöstä, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus.

Jos puolison omaisuuden säästöä 99 §:n mukaan määrättäessä sen arvosta on vähennetty saman pykälän 2 tai 3 momentissa mainittua velkaa, on toiselle puolisolle tai kuolleen puolison perillisille annettava vastiketta sellaisen omaisuuden säästöstä, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus.

Jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, tai muulla hänen oloihinsa soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on oleellisesti vähentynyt, saakoot toinen puoliso tai kuolleen puolison perilliset vastiketta, joka vastaa siitä johtunutta sanotun omaisuuden säästön vähentymistä, niinkuin 93 §:ssä sanotaan. Sellaista vastiketta otettakoon, kuitenkin vain puolet siitä, mitä muuten ei voitaisi suorittaa, myöskin siitä vastikevelvollisen puolison omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta, mikäli omaisuus ei mene velan katteeksi.

Kun puolison kuoltua jommankumman puolison avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta annettu ennakkoperintö on vähennettävä ennakon saajan perinnöstä kuolleen puolison jälkeen, on omaisuuden osituksessa vainajan perillisille ja testamentin saajille tulevasta osuudesta vähennettävä ennakon arvo tai, jollei koko arvoa käy vähentäminen ennakon saajan perinnöstä, se määrä, mikä siitä voidaan vähentää.

Kun ennakko 1 momentin mukaan vähennetään omaisuuden osituksessa, on ennakon antajan avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöön ennen jakoa lisättävä osituksessa vähennettävä määrä. Jos ennakon antajalta jää muutakin omaisuutta, otetaan ennakkoa vähennettäessä myös tämä lukuun.

Vastiketta oli myskin annettava, niinkuin 94 §:ssä sanotaan, jos puoliso on käyttänyt omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon ei ole avio-oikeutta, tai sellaisen velan maksamiseen, josta puhutaan 99 §:n 2―4 momenteissa.

Vastiketta on myöskin annettava, niinkuin 94 §:ssä sanotaan, jos puoliso on käyttänyt omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon ei ole avio-oikeutta, tai sellaisen velan maksamiseen, josta puhutaan 99 §:n 2 ja 3 momentissa.

Vastikkeesta, jota osituksessa ei ole voitu suorittaa, älköön puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä olko saamisoikeutta.

Kun avioliitto on tuomiolla purettu, on ennen ositusta ja kahden kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio on saanut lainvoiman, puolisoiden omaisuudesta ja veloista laadittava luettelo, ellei sen nojalla, mitä 82 §:ssä on säädetty, luetteloimista jo ole toimittu. Tässä määrätyn luettelon laatimisesta olkoon soveltuvilta 1 kohdin voimassa, mitä perunkirjoituksesta on säädetty.

Ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta on säädetty, noudattamalla sen ohessa, mitä tässä luvussa sanotaan.

Sen jäikeen kun puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö, johon puolisoilla on avio-oikeus, erseen kumpaisenkin puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen avioliiton purkautumista, sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toisensa puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee.

Jos omaisuus, johon ei ole aviooikeutta, avioliittoa päätettäessä tahi silloin, kun se avioliiton aikana avioehtosopimuksin tehtiin tahi lahjakirjalla tai testamentilla puolisolle annettiin sellaiseksi omaisuudeksi, oli kiinnityksen nojalla tai muuten erityisesti velan vakuutena, on tätä velkaa 1 momentissa mainitusta arvosta vähennettävä ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi tästä tai tämän tilalle tulleesta omaisuudesta. Sama olkoon laki velasta, jonka puoliso on tehnyt sellaisen omaisuuden hankkimiseksi tai parantamiseksi, johon ei ole aio-oikeutta.

Jos velka on johtunut siitä, että puoliso on huolimattomasti hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa soveltumattomalla tai tavalla, on tätä velkaa vähennettävä 1 momentissa mainitusta arvosta ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi sellaisesta omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta.

Kun avioliitto on peruutuva, on ennen avioliittoa syntyneet velat ensi sijassa vähennettävä sellaisen omaisuuden arvosta, johon toisella puolisolla 90 §:n nojalla ei ole avio-oikeutta.

Kun puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö, johon puolisoilla on avio-oikeus, erikseen kumpaisenkin puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen 90 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua ajankohtaa sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toistensa puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee.

Jos omaisuus, johon ei ole avio-oikeutta, avioliittoa päätettäessä tahi silloin, kun se avioliiton aikana avioehtosopimuksin tehtiin tahi lahjakirjalla tai testamentilla puolisolle annettiin sellaiseksi omaisuudeksi, oli kiinnityksen nojalla tai muuten erityisesti velan vakuutena, on tätä velkaa 1 momentissa mainitusta arvosta vähennettävä ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi tästä tai tämän tilalle tulleesta omaisuudesta. Sama olkoon lakina velasta, jonka puoliso on tehnyt sellaisen omaisuuden hankkimiseksi tai parantamiseksi, johon ei ole avio-oikeutta.

Jos velka on johtunut siitä, että puoliso on huolimattomasti hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa soveltumattomalla tavalla, on tätä velkaa vähennettävä 1 momentissa mainitusta arvosta ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi sellaisesta omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta.

4 momentti on kumottu L:lla 15.6.2007/711.

Sittenkun niin on menetelty, kuin 99 §:ssä sanotaan, ja 91 §:ssä sallittu erottaminen puolison vaatimuksesta on tapahtunut, annetaan kumpaisellekin puolelle, tälle 93, 94 tai 95 §:n nojalla ehkä tulevan vastikkeen lisäksi, puolet siitä, mitä on jäljellä sellaisen omaisuuden arvosta, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus, mikäli ei muuta johdu siitä, mitä 59 §:ssä tai 78 §:n 3 momentissa on säädetty, tai toinen puoli ole saapa lisää 101 tai 102 §:n nojalla.

Sitten kun on menetelty niin kuin 99 §:ssä sanotaan, ja 91 §:ssä sallittu erottaminen puolison vaatimuksesta on tapahtunut, annetaan kumpaisellekin puolelle, tälle 93, 94 tai 95 §:n nojalla ehkä tulevan vastikkeen lisäksi, puolet siitä, mitä on jäljellä sellaisen omaisuuden arvosta, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus, mikäli muuta ei johdu siitä, mitä 59 §:ssä tai 103 §:n 2 momentissa on säädetty tai toinen puoli ole saava lisää 101 tai 102 §:n nojalla.

Jos, niin kuin 88 §:n 1 momentissa sanotaan, on tehty vaatimus yhteisen velan maksamisesta tai vakuuden antamisesta siitä, eikä niin tapahdu, on, jos puoliso ottaa vastatakseen koko velasta ja siitä antaa vakuuden tai jos perilliset sen tekevät, hänelle tai heille annettava siitä, mikä osituksessa muuten olisi tullut vastapuolelle sellaisen omaisuuden lisäksi, joka ei mene muun velan katteeksi, tai sanotun puolen muun omaisuuden säästöstä omaisuutta, joka vastaa sen puolen osuutta velasta.

Vahingonkorvaus, jonka puoliso avioliiton purkautumisen johdosta voi olla velvollinen suorittamaan toiselle puolisolle, on, mikäli se on erääntynyt, osituksessa suoritettava sikäli, kuin siinä korvausvelvolliselle puolisolle tulee tai hänellä muuten on omaisuutta, joka ei mene velan katteeksi. Sama olkoon laki toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta, joka on erääntynyt.

Erääntynyt elatusapu, joka puolison on suoritettava toiselle puolisolle, on suoritettava osituksessa sikäli kuin elatusvelvolliselle puolisolle osituksessa tulee tai hänellä muutoin on omaisuutta, joka ei mene velan katteeksi.

Puoliso, jonka tulee osituksessa luovuttaa omaisuutta, päättäköön itse, mitä hän haluaa luovuttaa. Ellei hän sitä tee, on toimitusmiesten siitä määrättävä. Sellaisen omaisuuden sijasta, jonka rahaa tahtoo itse pitää, saa hän antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan.

Jos puoliso on toiselta puolelta saapa omaisuutta, olkoon hänellä oikeus sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saada osalleen työvälineitä ja muuta irtainta tavaraa, jota hän tarvitsee elinkeinonsa jatkamiseksi, sikäli kuin se voi tapahtua tuottamatta tuntuvaa haittaa toiselle puolisolle.

Mitä 1 momentissa sanotaan, sovellettakoon myöskin kuolleen puolison erillisiin, mikäli ei puolisolle 2 momentin mukaan tulevasta erityisestä edusta muuta johdu.

Osituksessa, jonka eloonjäänyt puoliso ja ensiksi kuolleen puolison perilliset tai puolisot toimittavat, saa se puoli, jonka tulee luovuttaa omaisuutta, itse päättää, mitä se haluaa luovuttaa. Sellaisen omaisuuden sijasta, jonka se tahtoo itse pitää, on lupa antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan.

Kun puolison tai kuolleen puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, toinen puoliso tai tämän perilliset eivät kuitenkaan ole velvolliset luovuttamaan omaisuutta osituksessa. Osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Jos puoliso on toiselta puolelta saava omaisuutta, on hänellä oikeus sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saada osalleen työvälineitä ja muuta irtainta tavaraa, jota hän tarvitsee elinkeinonsa jatkamiseksi, sikäli kuin se voi tapahtua tuottamatta tuntuvaa haittaa toiselle puolisolle.

Kun ositus toimitetaan toisen puolison kuoltua ja ositettavan omaisuuden arvo on vähäinen, saakoon eloonjäänyt puoliso ottaa omaisuudesta, jota ei ole avio- oikeuden alaisuudesta erotettu, tarpeellista asuntoirtaimistoa sekä työvälineitä ja muuta elinkeinonsa jatkamiseksi tarvitsemaansa irtainta tavaraa, vaikka toisen puolison perilliset eivät sen johdosta voisikaan saada osalleen sitä omaisuutta, mikä muutoin olisi osituksen mukaan heille jätettävä tai luovutettava.

2 momentti on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa.

Avio-oikeus vanhentuu 10 vuoden kuluttua siitä, kun lainvoimainen päätös puolisoiden avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on annettu, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Kun avio-oikeus on vanhentunut, kumpikaan puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan avio-oikeuden nojalla toiselle puolisolle.

Avio-oikeuden vanhentuminen katkeaa, kun puoliso tai puolison kuolinpesä hakee tuomioistuimelta pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu 10 vuoden määräaika keskeytyy 2 momentissa tarkoitetun menettelyn ajaksi, kun pesänjakajan määräämistä koskeva asia tulee vireille. Jos pesänjakajan määräämistä koskeva asia raukeaa, määräaika jatkaa kulumistaan sen keskeytyshetkestä lukien.

Ositusta, jossa avio-oikeus on todettu vanhentuneeksi, ei voida 103 b §:n nojalla sovitella.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa ei kuitenkaan sovelleta, jos osapuolet ovat sopineet pidemmästä määräajasta avio-oikeuden vanhentumista koskevalla sopimuksella.

Puolisot voivat avio-oikeuden vanhentumista koskevassa sopimuksessa määrätä pidemmästä kuin 103 c §:ssä tarkoitetusta 10 vuoden määräajasta.

Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Jos puoliso vajaavaltaisuuden tai toimintakelpoisuuden rajoittamisen vuoksi ei ole oikeutettu itse tekemään avio-oikeuden vanhentumista koskevaa sopimusta, hänen on hankittava siihen edunvalvojansa kirjallinen hyväksyminen.

Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus on jätettävä rekisteröitäväksi Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan valtionvirastolle. Ilmoituksen rekisteröinnistä voi tehdä puoliso. Ilmoituksen liitteenä on oltava jäljennös avio-oikeuden vanhentumista koskevasta sopimuksesta.

Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus tulee voimaan, kun se on rekisteröity. Sopimus voidaan rekisteröidä, kun avioliiton purkamista koskeva päätös on saanut lainvoiman. Sopimus ei kuitenkaan tule voimaan, jos sitä ei ole tehty säädetyssä muodossa tai hakemus on jätetty sen jälkeen, kun avio-oikeus on vanhentunut.

Mitä puolisoista säädetään, sovelletaan myös puolisoiden kuolinpesiin.

Jos puoliso on osituksessa luopunut siitä, mitä hänelle olisi ollut tuleva, eikä sittemmin voi makaa ennen ositusta syntynyttä velkaa, vastatkoot kuolleen puolison perilliset, kukin omasta ja toistensa puolesta, tai toinen puoliso siitä, mikä puuttuu, liiaksi saamansa omaisuuden arvolla. Jos puoliso on konkurssitilassa älköön vaadittako selvitystä siitä, mitä häneltä puuttuu.

Mitä 1 momentissa sanotaan, älköön sovellettako, milloin ositus on tapahtunut puolison kuoleman johdosta, sellaiseen velkaan, josta kuollut puoliso oli vastuussa.

Jos puoliso on osituksessa luovuttanut puolisolleen tai tämän perillisille omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan, ositus voidaan peräyttää konkurssipesään siten kuin takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa säädetään.

Jotta 1 momentissa tarkoitetussa osituksessa omaisuutta saanut puoliso tai tämän perilliset voisivat saada suojaa toisen puolison velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa, osituskirja on jätettävä maistraattiin rekisteröitäväksi siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa säädetään.

Jos puoliso tai kuolleen puolison perilliset tahtovat moittia ositusta, olkoon laki, niinkuin perinnönjaon moittimisesta on säädetty.

Jos puoliso tai kuolleen puolison perilliset tahtovat moittia ositusta, olkoon laki, niinkuin perinnönjaon moittimisesta on säädetty.

Ellei kumpaisellakaan puolisolla ollut avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen, olkoon puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä, jotka muuten 85 §:n mukaan voisivat tehdä vaatimuksen osituksen toimittamisesta, oikeus vaatia, että puolisoiden omaisuus on eroteltava 104, 105 ja 106 §:ssä tarkoitetuin oikeusvaikutuksin, ja on tällöin myöskin 85 §:n määräystä yhteisen omaisuuden jakamisesta sekä 89, 97, 98, 101 ja 102 §:n säännöksiä soveltuvilta osin noudatettava.

Jos kummallakaan puolisoista ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden erottelussa soveltuvin osin noudatettava, mitä 89, 98, 101, 102, 103 b, 104 ja 106 §:ssä säädetään.

Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä.

Jos puoliso, joka on velvoitettu tai joka täyttääkseen elatusvelvollisuutensa on kirjallisessa, todistajain yllekirjoittamassa sopimuksessa sitoutunut antamaan varoja toisen puolison käytettäväksi tai tämän ja lasten elatukseen, on laiminlyönyt velvollisuutensa eikä vaaditaessa ole antanut vakuutta velvollisuutensa täyttämisestä, voidaan sen turvaamiseksi määrätä, että määräosa puolison palkasta on, sikäli kuin se erääntyy, maksettava toiselle puolisolle. Määräystä sellaisesta palkan pidättämisestä älköön kuitenkaan annettako maksuerän suorittamiseksi, joka on erääntynyt aikaisemmin kuin vuotta ennen pidätyksen hakemista.

Jos maksuvelvollinen puoliso on lastensa huoltaja tai on velvollinen elättämään avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, älköön erääntyneestä palkasta pidätettäkö enempää, kuin että hän voi täyttää elatusvelvollisuutensa myöskin lapsia kohtaan.

Kahden henkilön oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä määräytyy Suomen lain mukaan.

Naisen ja miehen oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä määräytyy Suomen lain mukaan.

Jos henkilöt eivät kumpikaan ole Suomen kansalaisia eikä kummallakaan ole asuinpaikkaa Suomessa, heillä on oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä vain, jos avioliitto on sallittu Suomen lain mukaan ja jos kummallakin on oikeus solmia avioliitto sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on tai jossa hänellä on asuinpaikka, tai sen valtion lain mukaan, jota jommassakummassa näistä valtioista on sovellettava avioliiton esteiden tutkintaan. Kihlakumppani on velvollinen esittämään hyväksyttävän selvityksen oikeudestaan solmia avioliitto vieraan valtion lain mukaan.

Jos nainen ja mies eivät kumpikaan ole Suomen kansalaisia eikä kummallakaan ole asuinpaikkaa Suomessa, heillä on oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä vain, jos avioliitto on sallittu Suomen lain mukaan ja jos kummallakin on oikeus solmia avioliitto sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on tai jossa hänellä on asuinpaikka, tai sen valtion lain mukaan, jota jommassakummassa näistä valtioista on sovellettava avioliiton esteiden tutkintaan. Kihlakumppani on velvollinen esittämään hyväksyttävän selvityksen oikeudestaan solmia avioliitto vieraan valtion lain mukaan.

Jos sen valtion lainsäädännön sisällöstä, jonka mukaan kihlakumppanin oikeus solmia avioliitto 2 momentin mukaan määräytyy, ei valtion sotatilan tai siihen verrattavien epävakaiden olojen vuoksi ole saatavissa selvitystä, kihlakumppanin oikeus solmia avioliitto voidaan 2 momentin estämättä tutkia Suomen lain nojalla, jos kihlakumppani sitä pyytää ja avioliiton solmimista täällä voidaan pitää perusteltuna ottaen huomioon kihlakumppanien yhteydet Suomeen.

Määräystä palkan pidättämisestä pyytäköön puoliso, liittäen anomuksen oheen tuomion tai muun asiakirjan, jossa maksuvelvollisuus on määrätty, ulosottomieheltä, jonka tulee, jos hän anomukseen suostuu, viipymättä toimituttaa päätöksestään kirjallinen tieto sekä asianomaiselle työnantajalle tai sille viranomaiselle, jonka tulee maksaa palkka, että maksuvelvolliselle puolisolle. Ulosottomiehen määräystä, joka katsotaan ulosmittaukseksi, on, vaikka siitä valitetaan, heti noudatettava.

Työnantaja olkoon velvollinen vaadittaessa antamaan ulosottomiehelle määräystä varten tarpeelliset tiedot.

Suomen viranomainen voi myöntää 4, 8 ja 9 §:ssä tarkoitetun luvan avioliiton solmimiseen avioliiton esteestä huolimatta, jos ainakin toinen kihlakumppaneista on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Suomen viranomainen voi myöntää 9 §:ssä tarkoitetun luvan avioliiton solmimiseen avioliiton esteestä huolimatta, jos ainakin toinen kihlakumppaneista on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Jos palkasta pidätetty erä maksetaan muulle kuin sille puolisolle, joka on oikeutettu sen saamaan, voidaan mainittu erä ulosmitata työnantajalle tai siltä virkamieheltä, jonka asiana palkan maksaminen on ollut.

Jos avioliitto aiotaan solmia Suomen viranomaisen edessä vieraassa valtiossa eikä avioliiton esteiden tutkintaa ole toimitettu Suomessa, vihkivän viranomaisen on tutkittava, ettei avioliitolle ole laissa säädettyä estettä.

Jos 1 momentissa tarkoitettu vihkiminen toimitetaan sellaisessa vieraassa valtiossa, jonka laissa säädetään, että sen avioesteet tai jotkut niistä on otettava huomioon tai että sen säännökset avioliittoon kuuluttamisesta on otettava huomioon, kun toisen valtion viranomainen siellä vihkii avioliittoon, on lisäksi noudatettava, mitä kyseisen vieraan valtion laissa säädetään.

Ulosottomiehellä on valta muuttaa palkan pidättämisestä antamaansa määräystä, milloin aihetta siihen ilmaantuu.

Jos puoliso on suorittanut erääntyneen maksun ja antanut vakuuden elatusvelvollisuutensa vastaisesta täyttämisestä tai jos muusta syystä ei ole tarpeen pitää määräystä voimassa, peruuttakoon ulosottomies määräyksen.

Jos Suomen kansalainen tai sellainen vieraan valtion kansalainen, jolla on asuinpaikka Suomessa, aikoo mennä avioliittoon vieraan valtion viranomaisen edessä ulkomailla tai Suomessa, hänellä on oikeus pyynnöstä saada todistus avioliiton esteiden tutkijalta siitä, että hänellä on Suomen lain mukaan oikeus mennä kyseiseen avioliittoon.

Todistusta ei kuitenkaan saa antaa, jos avioliiton esteiden tutkimiseksi tarvittavat tiedot eivät käy selville väestötietojärjestelmästä eikä todistusta pyytävä esitä niistä muuta luotettavaa selvitystä.

Palkkaerää, joka on pidätetty puolisoiden asuessa erillään välien rikkoutumisen vuoksi, älköön ulosmitattako elatusvelvollisen puolison muusta velasta, paitsi milloin velkoja ei muuten saisi saatavaansa maksetuksi eikä toisen puolison ja lasten elatus ole mainitun palkkaerän varassa. Mitä tässä on sanottu, on vastaavasti sovellettava palkkaerään, joka avioliiton purkauduttua on pidätetty sellaisten puolison lasten elatusta varten, jotka ovat toisen puolison huostassa.

Jos puolison varat on luovutettu konkurssiin, älköön konkurssin aikana palkkaerää, joka kuuluu konkurssipesälle, pidätettäkö toisen puolison tai lasten hyväksi.

Ulkoasiainministeriö voi antaa Suomen ulkomaanedustuston virkamiehelle oikeuden asemamaassaan vihkiä avioliittoon kihlakumppaneita, joista ainakin toinen on Suomen kansalainen.

Opetusministeriö voi hakemuksesta ja ulkoasiainministeriön lausunnon saatuaan antaa henkilölle, joka saa suomalaisessa uskonnollisessa yhdyskunnassa toimittaa kirkollisen vihkimisen, oikeuden vieraassa valtiossa vihkiä avioliittoon kihlautuneita, joista ainakin toinen on Suomen kansalainen. Oikeus voidaan liittää tiettyyn virkaan, toimeen tai tehtävään taikka antaa edellä tarkoitetulle henkilölle henkilökohtaisesti.

Ulkoasiainministeriö ja opetusministeriö voivat asettaa vihkimisoikeudelle sellaisia rajoituksia tai ehtoja, jotka ovat aiheellisia asianomaisen vieraan valtion lainsäädännön tai vihkimisoikeuden tarpeeseen vaikuttavien seikkojen perusteella.

Mitä edellä on säädetty palkan pidättämisestä, on voimassa myöskin puolisolle tulevaan eläkkeeseen ja elinkorkoon nähden.

Ulkoasiainministeriö voi hakemuksesta antaa Suomessa olevalle vieraan valtion diplomaattiselle edustajalle tai konsulivirkamiehelle luvan tuon valtion lain muotomääräyksiä noudattaen Suomessa vihkiä avioliittoon ulkomaalaisia, joista ainakin toinen on sen valtion kansalainen, jota vihkijä edustaa.

Opetusministeriö voi hakemuksesta ja ulkoasiainministeriön lausunnon saatuaan antaa Suomessa toimivan ulkomaalaisen kirkollisen seurakunnan papille oikeuden täällä asianomaisen vieraan valtion lain muotomääräyksiä noudattaen vihkiä avioliittoon henkilöitä, joista ainakin toinen on kyseisen valtion kansalainen. Vihkimisoikeus voidaan liittää tiettyyn papin virkaan, toimeen tai tehtävään tai se voidaan antaa edellä tarkoitetulle papille henkilökohtaisesti.

Vihkimistä, jota tarkoitetaan 1 ja 2 momentissa, ei saa toimittaa, jos vihkijä on tietoinen seikasta, jonka vuoksi avioliitto ei 6 tai 7 §:n mukaan ole sallittu.

Edellä 112 tai 113 §:ssä tarkoitetun vihkimisoikeuden myöntämistä koskevaa päätöstä voidaan noudattaa, vaikka päätös ei ole saanut lainvoimaa.

Vihkimisoikeus merkitään rekisteriin siten kuin vihkimisoikeudesta annetussa laissa säädetään.

Avioliittoon vihkiminen Suomen viranomaisen edessä Suomessa tai vieraassa valtiossa toimitetaan Suomen lain muotomääräyksiä noudattaen.

Sopimusta, jonka puolisot ovat tehneet perheen tai toisen puolison ja lasten elatuksesta taikka puolison oikeudesta käyttää toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, voi oikeus puolison vaatimuksesta muuttaa, jos se havaitaan ilmeisesti kohtuuttomaksi tai oleellisesti muuttuneet olot antavat siihen aihetta.

Sama olkoon laki, jos oli vahingonkorvauksesta tai osituksesta avioliiton purkamisen varalta tehty sopimus on ilmeisesti kohtuuton.

Avioliitto, johon puolisot ovat menneet vieraassa valtiossa sen valtion viranomaisen edessä, on pätevä Suomessa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jossa avioliitto solmittiin, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa.

Avioliitto, johon nainen ja mies ovat menneet vieraassa valtiossa sen valtion viranomaisen edessä, on pätevä Suomessa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jossa avioliitto solmittiin, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa.

Avioliitto, jonka vieraan valtion diplomaattinen tai konsulivirkamies, vieraan valtion kirkollisen seurakunnan pappi taikka joku muu, jonka vieras valtio on oikeuttanut toimittamaan vihkimisiä vieraassa valtiossa, on päättänyt toisessa vieraassa valtiossa tai 113 §:ssä tarkoitetun luvan nojalla Suomessa, on Suomessa pätevä, jos se on pätevä siinä valtiossa, jota vihkijä edustaa, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa.

Avioliittoa, joka täyttää 115 §:n mukaiset pätevyyden edellytykset, ei kuitenkaan pidetä pätevänä Suomessa, ellei siihen ole erityisiä syitä, jos avioliittoa solmittaessa ainakin toinen kihlakumppaneista oli alle 18-vuotias ja ainakin toisella oli asuinpaikka Suomessa.

Oikeuden päätös lasten huollosta tai puolison elatusvelvollisuudesta voidaan, vaikka siihen haetaan muutosta, heti panna täytäntöön, niinkuin se olisi saanut lainvoiman. Sama olkoon laki päätöksestä, joka koskee puolison oikeutta käyttää toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta tai puolison julistamista menettäneeksi oikeuden tehdä velka, josta toinenkin puoliso on vastuussa.

Jos puolison elatusvelvollisuutta koskevaa päätöstä sittemmin muutetaan tai päätös kumotaan, harkitkoon oikeus, onko puoliso saapa takaisin, mitä hän jo on suorittanut, tai osan siitä.

Avioliitto, joka on solmittu vieraassa valtiossa kihlakumppanin kuoltua tai ilman, että kihlakumppani oli vihittäessä henkilökohtaisesti saapuvilla, taikka joka on tullut solmituksi vain tosiasiallisin toimenpitein ilman vihkimistä tai muuta menettelyä, on Suomessa pätevä ainoastaan, jos:

Harkittaessa, onko 1 momentissa tarkoitettua avioliittoa pidettävä pätevänä, on erityisesti otettava huomioon kihlakumppanien yhteydet siihen valtioon, jossa avioliitto solmittiin, sekä puolisoiden yhteiselämän kestoaika.

Avioliiton pätevyyttä koskeva asia voidaan tutkia Suomessa, jos puolisoiden avioeroa koskeva asia voitaisiin 119 §:n mukaan tutkia Suomessa.

Jos jonkin asian ratkaisu riippuu siitä, onko avioliitto pätevä, Suomen viranomainen voi tutkia avioliiton pätevyyden tuon asian ratkaisemisen yhteydessä, vaikka viranomaisella ei 1 momentin mukaan olisi toimivaltaa.

Tasavallan presidentti voi erittäin painavista syistä päättää, että vieraassa valtiossa solmittu avioliitto, jota 115 tai 116 §:n nojalla ei tunnusteta, on katsottava päteväksi Suomessa. Tätä koskevan hakemuksen voi tehdä kumpikin vihityistä taikka, jos jompikumpi on kuollut, hänen perillisensä.

Avioeroa koskeva asia voidaan tutkia Suomessa, jos:

Virallinen syyttäjä voi Suomessa ajaa kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon 27 §:n 2 momentin nojalla, jos:

Virallinen syyttäjä voi lisäksi Suomessa ajaa kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon, jos avioliitto on solmittu jommankumman puolison aikaisemman avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen ollessa voimassa, eikä aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde ole vielä purkautunut ja molemmilla puolisoilla on Suomessa kotipaikka.

Vaatimus yhteiselämän lopettamisesta voidaan tutkia Suomessa, jos puolisoilla on täällä yhteiseksi kodiksi tarkoitettu asunto.

Mitä 1–3 momentissa säädetään, sovelletaan ainoastaan, jollei tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 2201/2003 tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

Avioeroa ja yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa on sovellettava Suomen lakia.

Avioeroa, avioliiton kumoamista ja yhteiselämän lopettamista ja koskevassa asiassa on sovellettava Suomen lakia.

Milloin vieraan valtion antamalla päätöksellä on tuomittu avioliitto peruutumaan tai puolisot asumuseroon tai avioeroon, on päätöstä ilman erityistä vahvistamista pidettävä Suomessa pätevänä:

Vieraan valtion viranomaisen antama 1 momentissa tarkoitettu päätös on Suomessa pätevä vain, jos se on jäljempänä mainituin tavoin vahvistettu, milloin päätös koskee:

Avioeroa tai asumuseroa taikka avioliiton pätemättömäksi tai mitättömäksi julistamista koskeva vieraassa valtiossa annettu päätös tunnustetaan Suomessa ilman eri vahvistusta.

Vieraassa valtiossa annettua päätöstä ei kuitenkaan tunnusteta, jos:

Päätös, jota tarkoitetaan 121 §:n 2 momentissa, voidaan vahvistaa täällä, jos jommallakummalla puolisolla on kansalaisuuteensa tai kotipaikkaansa nähden ollut sellainen yhteys kysymyksessä olevaan vieraaseen valtioon, että sen viranomaisella on katsottava olleen riittävä aihe ottaa asia tutkittavaksi, eikä päätös ole olennaisesti ristiriidassa Suomen oikeusjärjestyksen kanssa.

Helsingin käräjäoikeus voi hakemuksesta vahvistaa, tunnustetaanko vieraassa valtiossa annettu päätös Suomessa.

Käräjäoikeuden on varattava toiselle puolisolle tilaisuus tulla kuulluksi, jos kuuleminen on tarpeen asian selvittämiseksi ja hänen olinpaikkansa on vaikeuksitta selvitettävissä.

Edellä 122 §:ssä tarkoitettua vahvistamista haetaan Helsingin hovioikeudelta. Hovioikeuden asiasta antamaan päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla myöntää valitusluvan.

Vieraan valtion viranomaisen antamaan päätökseen, jolla avioliitto on julistettu mitättömäksi, on vastaavasti sovellettava, mitä 121–123 §:ssä säädetään.

Mitä 121–124 §:ssä säädetään, sovelletaan ainoastaan, jollei 119 §:n 5 momentissa mainitusta neuvoston asetuksesta tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

Mitä 121 ja 122 §:ssä säädetään, sovelletaan ainoastaan, jollei 119 §:n 5 momentissa mainitusta neuvoston asetuksesta tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

Suomen tuomioistuin voi tutkia avioliiton henkilökohtaisia oikeusvaikutuksia koskevan asian, jos vastaajalla on Suomessa asuin- tai kotipaikka.

Suomen tuomioistuin, joka on toimivaltainen avioeroa koskevassa asiassa, voi tuon asian yhteydessä tutkia sellaisen avioliiton henkilökohtaisia oikeusvaikutuksia koskevan asian, jonka ratkaiseminen on tarpeen avioeron vuoksi.

Toimivaltaan elatusvelvoitteita koskevissa asioissa sovelletaan kuitenkin toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 4/2009.

Suomen tuomioistuin voi tutkia aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevan asian, jos:

Suomen tuomioistuin on aina toimivaltainen asiassa, joka koskee Suomen tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimenpiteitä.

Suomen maistraatti voi rekisteröidä avioehtosopimuksen tai sopimuksen, jolla määrätään avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista, vaikka Suomen tuomioistuimella ei 1 momentin mukaan olisikaan kelpoisuutta tutkia aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevaa asiaa.

Mitä 1 momentissa säädetään kantajasta ja vastaajasta, on hakemusasiassa sovellettava hakijaan ja hänen vastapuoleensa.

Suomen tuomioistuinten toimivallasta aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa säädetään tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa annetussa neuvoston asetuksessa (EU) 2016/1103.

Suomen maistraatti voi rekisteröidä avioehtosopimuksen tai sopimuksen, jolla määrätään aviovarallisuussuhteisiin sovellettavasta laista, vaikka Suomen tuomioistuimilla ei 1 momentin mukaan olisi kelpoisuutta tutkia puolisoiden aviovarallisuussuhteita koskevaa asiaa.

Tuomioistuimen on keskeytettävä aviovarallisuussuhteita koskevan asian käsittely, jos sama asia on jo aikaisemmin tullut vireille vieraassa valtiossa ja on syytä olettaa, että siellä annettava päätös voidaan 138 a ja 138 b §:n mukaan tunnustaa Suomessa.

Asian käsittelyä ei kuitenkaan tule keskeyttää ja keskeytetyn asian käsittelyä tulee jatkaa, jos on syytä olettaa, että asiaa ei kohtuullisessa ajassa saada käsitellyksi kyseisessä vieraassa valtiossa tai jos asian käsittely Suomessa on muutoin erityisestä syystä tarpeen.

Avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin sovelletaan sen valtion lakia, missä kummallakin puolisolla on kotipaikka. Jos puolisoilla ei ole kotipaikkaa samassa valtiossa, sovelletaan sen valtion lakia, missä kummallakin puolisolla viimeksi avioliiton aikana oli kotipaikka, jos toisen puolison kotipaikka on yhä siellä. Muissa kuin edellä tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on läheisin yhteys.

Asiassa, joka koskee oikeutta elatukseen, sovelletaan kuitenkin sen valtion lakia, joka määrätään sovellettavaksi elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista Haagissa 23 päivänä marraskuuta 2007 tehdyssä pöytäkirjassa.

Jollei 130 §:ssä säädetyin tavoin ole toisin sovittu, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon kummallekin puolisolle muodostui kotipaikka avioliiton solmimisen jälkeen.

Jos puolisoiden kotipaikka on myöhemmin siirtynyt toiseen valtioon, sovelletaan sen valtion lakia, jos puolisot ovat asuneet siellä vähintään viisi vuotta. Kyseisen valtion lakia sovelletaan kuitenkin välittömästi kotipaikan saamisesta alkaen, jos puolisoilla on aiemmin avioliiton aikana ollut siinä valtiossa kotipaikka tai jos kumpikin on sen valtion kansalainen.

Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettava laki ei 2 momentin nojalla vaihdu, jos:

Jollei puolisoille ole muodostunut kotipaikkaa samassa valtiossa, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on läheisin yhteys.

Kihlakumppaneilla ja aviopuolisoilla on oikeus sopimuksella määrätä avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista siten kuin 2 momentissa säädetään. Sopimus on tehtävä kirjallisesti, jotta se olisi pätevä.

Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavaksi laiksi voidaan määrätä sen valtion laki, missä toisella tai kummallakin puolisolla on kotipaikka tai jonka kansalainen puoliso on sopimusta tehtäessä. Jos toisen tai kummankin puolison kotipaikka on avioliiton aikana siirtynyt toiseen valtioon, sovellettavaksi voidaan määrätä myös sen valtion laki, missä kummallakin puolisolla oli viimeksi kotipaikka.

Sopimus 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen muuttamisesta tai peruuttamisesta on tehtävä kirjallisesti, jotta se olisi pätevä.

Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaan on erityisesti ratkaistava kysymykset, jotka koskevat:

Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain vaihtuminen ei vaikuta sitä ennen tehdyn oikeustoimen pätevyyteen. Avioehtosopimuksessa tai omaisuuden myöhemmin tapahtuvaa osittamista koskevassa sopimuksessa olevien määräysten pätevyys arvioidaan kuitenkin sen valtion lain mukaan, jota on sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin kysymyksen tullessa ajankohtaiseksi.

Aviopuolisoiden tai kihlakumppanien tekemä avioliiton varallisuussuhteita koskeva oikeustoimi on katsottava muodon puolesta päteväksi myös, jos se täyttää muotovaatimukset sen valtion lain mukaan, jossa oikeustoimi tehtiin tai jossa puolisoilla oli kotipaikka oikeustointa tehtäessä. Jos puolisot, joilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, tekevät avioehtosopimuksen, on kuitenkin aina noudatettava, mitä 43–44 §:ssä säädetään, jotta sopimus olisi pätevä.

Asiassa, joka koskee elatusavun vahvistamista tai vahvistetun elatusavun muuttamista, on sen estämättä, mitä sovellettavassa laissa säädetään, elatusavun määrää harkittaessa aina otettava huomioon elatukseen oikeutetun tarve saada elatusta sekä elatusvelvollisen maksukyky.

Mitä 38–40 ja 86 §:ssä säädetään suostumuksen tai luvan tarpeellisuudesta puolison tekemään luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen sekä oikeustoimen pätevöitymisestä, on sovellettava silloinkin, kun avioliiton varallisuussuhteet määräytyvät vieraan valtion lain mukaan, jos omaisuus, jota oikeustoimi koskee, on Suomessa.

Ositusta voidaan 103 b §:n 1 momentin nojalla sovitella, vaikka ositukseen olisi muutoin sovellettava vieraan valtion lakia.

Osituksessa, joka toimitetaan puolison kuoleman vuoksi, eloonjääneellä puolisolla on oikeus pitää hallinnassaan Suomessa oleva, puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva asunto ja asuntoirtaimisto siten kuin perintökaaren 3 luvussa säädetään, vaikka ositukseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jos tätä on pidettävä kohtuullisena, kun otetaan huomioon puolisolle kuuluva omaisuus sekä omaisuus, jonka puoliso saa osituksessa tai perintönä taikka testamentilla.

Vieraan valtion lain säännökseen, joka rajoittaa puolison oikeutta tehdä velkaa tai oikeutta määrätä omaisuudestaan yli sen, mitä tässä laissa säädetään, ei voida vedota kolmatta vastaan, jos:

Sopimukseen, jolla puolisot ovat määränneet vieraan valtion lakia sovellettavaksi avioliiton varallisuussuhteisiin, ei voida vedota puolison velkojaa vastaan, jos puolisoilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, jollei sopimusta ole jätetty maistraattiin rekisteröitäväksi siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa säädetään.

Jos puolisoilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, avioehtosopimukseen, jonka puolisot tekivät ennen kuin kumpikin puoliso sai kotipaikan Suomesta, ei voida vedota puolison velkojaa vastaan, ellei sopimusta ole jätetty rekisteröitäväksi, kuten 2 momentissa säädetään.

Sopimuksen rekisteröintiin tapauksissa, joita 2 ja 3 momentissa tarkoitetaan, ei voida vedota sellaisen velkojan vahingoksi, jonka saatava oli syntynyt ennen sopimuksen rekisteröintiä.

Jos puolisot, joiden varallisuussuhteisiin on sovellettava Suomen lakia, on vieraassa valtiossa tuomittu asumuseroon, asumuseron perusteella voidaan toimittaa omaisuuden ositus. Puolisolla ei tällöin ole avio-oikeutta omaisuuteen, jonka toinen puoliso saa asumuseron myöntämisen jälkeen, ja velan kattaminen on suoritettava asumuseron myöntämisen aikana vallinneiden olosuhteiden mukaisesti.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos puolisot ovat asumuseron saatuaan palanneet yhteiselämään.

Vaikka avioliiton varallisuussuhteisiin olisi sovellettava vieraan valtion lakia, ositus voidaan toimittaa puolisoiden tekemällä sopimuksella tai pesänjakajan toimesta siten kuin Suomen laissa säädetään.

Ositus käsittää kaiken puolisoiden omaisuuden sen sijainnista riippumatta, jolleivat puolisot toisin sovi. Määrättäessä, mitä omaisuutta puolisolle osituksessa tulee, voidaan poiketa avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain säännöksistä, jos tämä on tarpeen, jotta puoliso saisi lainmukaisen osuuden omaisuudesta.

Mitä tässä luvussa säädetään osituksesta, on sovellettava myös omaisuuden erotteluun.

Vieraan valtion tuomioistuimen lainvoimainen päätös puolisoiden aviovarallisuussuhteista tunnustetaan Suomessa, jos päätös oli annettu valtiossa:

Edellä 1 momentissa tarkoitettu päätös tunnustetaan ilman eri vahvistusta. Helsingin käräjäoikeus voi kuitenkin hakemuksesta vahvistaa, tunnustetaanko päätös Suomessa.

Poiketen siitä, mitä 138 a §:ssä säädetään, vieraassa valtiossa annettua päätöstä ei kuitenkaan tunnusteta, jos:

Vieraassa valtiossa puolisoiden aviovarallisuussuhteista annettu siellä täytäntöönpanokelpoinen päätös, joka tunnustetaan Suomessa, voidaan panna täällä täytäntöön, jos Helsingin käräjäoikeus on hakemuksesta julistanut sen täytäntöönpanokelpoiseksi.

Jollei erikseen toisin säädetä, viittauksella vieraan valtion lakiin ei tämän osan säännöksissä tarkoiteta asianomaisen vieraan valtion lain kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä.

Vieraan valtion lain säännös on jätettävä huomiotta, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen.

Tämän osan säännöksiä on noudatettava ainoastaan, jollei muusta laista tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu.

Ulkoasiainministeriö tai opetusministeriö voi peruuttaa 112 tai 113 §:n nojalla myöntämänsä luvan, jos vihkijä toimii luvan ehtojen vastaisesti tai muutoin rikkoo Suomen lakia tai jos tähän on muutoin syytä.

Tarkemmat säännökset tämän osan täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.