Finlex →243/1954 — Laki yleisistä teistä

Tiehen kuuluvat ajorata ja muut liikenneradat, niinkuin jalkakäytävä ja polkupyörä tie, sekä niiden säilymistä ja käyttämistä varten pysyvästi tarvittavat alueet, rakenteet ja laitteet, kuten piennar, luiska, pengermä, oja, keski-, väli- ja rajakaista, sivuuttamis-, kääntymis- tai pysähdyspaikka, tiehen välittömästi liittyvä vähäinen varasto- tai pysäköimisalue sekä kaide, rumpu, silta, lautta laitureineen ja väylineen, laivalaituri, joka on määrätty tiehen liitettäväksi, ja tiemerkki.

Teihin kuuluviksi luetaan niiden liitännäisalueina pysyvästi tarvittavat tienpitoaineen ottamispaikat ja tienpitoa varten tarpeelliset erityiset rakennus- tai varastoalueet sekä tien käyttäjien tarpeeseen varatut yleiset pysäköimis- ja kuormausalueet.

Alue, jota tarkoitetaan 1 momentissa, muodostaa tiealueen. Tiealue, jonka rajoja ei ole maanmittaustoimituksessa määrätty, ulottuu metrin etäisyydelle ojan tahi, missä ojaa ei ole, tieluiskan tai -leikkauksen ulkosyrjästä.

Maanteiden pitämisen kustantaa valtio 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. Paikallisteiden pidon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken sen mukaan, kuin sanotussa luvussa säädetään.

lie on suunnaltaan, tasaukseltaan, leveydeltään ja muutoinkin tehtävä sillä tavoin, että tien tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja tuottamatta toiselle enempää vahinkoa tai haittaa, kuin tarve vaatii.

Alueella, jolla on voimassa asemakaavan tai muu asemakaavalainsäädännön mukainen suunnitelma alueen käyttämisestä, älköön tietä tehtäkö niin, että suunnitelman tai siihen kuuluvan määräyksen toteuttaminen vaikeutuu.

Maantie on talvella pidettävä moottoriajoneuvoliikenteen tarvetta vastaavasti lumi-ja jääesteistä vapaana, jollei tie- ja vesirakennushallitus liikenteen vähäisyyden vuoksi tai muusta erityisestä syystä määrää, että tie pidetään kunnossa ainoastaan hevosajoneuvoilla tapahtuvaa liikennettä varten tai ettei toimenpiteitä mainittujen esteiden poistamiseksi lainkaan suoriteta.

Paikallistie on talvella pidettävä hevosajoneuvoilla kuljettavassa kunnossa, mikäli tienpitoviranomainen ei määrää, että tie pidetään avoimena moottoriajoneuvoliikennettäkin varten tai ettei lumi- ja jääesteitä tarvitse tieltä poistaa.

Yksityinen tie voidaan muuttaa maantieksi tai paikallistieksi samoin edellytyksin, kuin 7 ja 8 §:n mukaan voidaan rakentaa uusi maantie tai paikallistie.

Asetuksella määrätään, saadaanko ja millä ehdoilla paikallistiehen kuuluvan lautan käyttämisestä kantaa maksua. Tämä maksu, joka voidaan määrätä myös suoritettavaksi palkkiona lautan hoitajalle, ei saa olla suurempi, kuin lautan kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset edellyttävät.

Tienpidossa on otettava huomioon, mitä erikseen on säädetty muinaismerkkien suojelemisesta ja luonnonsuojelusta sekä pyykkien ja muiden pysyvien rajamerkkien muuttamisesta.

Yleisen tien tekemisestä, paikallistien muuttamisesta maantieksi, maantien muuttamisesta paikallistieksi, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi ja yleisen tien tai maan käytön tien liitämisalueena lakkauttamisesta päättää kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö, mikäli kuin päätösvaltaa erityisissä asioissa ei ole asetuksella uskottu tie- ja vesirakennushallitukselle tai muulle viranomaiselle.

Ennen tien tekemistä on laadittava ja vahvistettava tiesuunnitelma. Kun on kysymys vähäisestä tien parantamisesta, tiesuunnitelman laatiminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos hanketta varten ei oteta lisäaluetta tai jos sen kiinteistön omistaja tai omistajaan verrattava haltija, jonka maata otetaan, on antanut tähän kirjallisen suostumuksen.

Tiesuunnitelman vahvistaa 24 §:ssä tarkoitettu viranomainen, sitten kun kiinteistön omistajille ja muille, joiden etua tai oikeutta suunnitelma voi koskea, on varattu tilaisuus huomautusten tekemiseen.

Uuden tien rakentamista koskevassa tiesuunnitelmassa on määrättävä, onko tiestä tuleva maantie vai paikallistie. Jos tie on tarkoitettu sellaiseksi, jolla ainoastaan tietynlainen liikenne on sallittu, on siitäkin määrättävä tiesuunnitelmassa.

Tiesuunnitelmassa, joka tarkoittaa uuden tien rakentamista, on osoitettava tien suunta ja poikkileikkausmuoto niin, että tiealue voidaan suunnitelman perusteella tarvittaessa merkitä maastoon. Suunnitelmasta tulee myös käydä ilmi, varataanko ja miten maata tien vastaista leventämistä varten.

Mitä 2 momentissa on säädetty, on soveltuvin osin noudatettava, kun on kysymys tiesuunnitelman laatimisesta sellaista tien parantamista varten, josta aiheutuu tiealueen muutos. Milloin tie sen suuntaa muutettaessa vanhan suunnan osalta edelleen on jäävä yleiseksi, tästä on määrättävä tiesuunnitelmassa.

Jos tien tekemisen yhteydessä on tarpeen perustaa tieoikeus tien liitännäisalueeseen taikka oikeus tienpitoaineen ottamiseen rajoitettuun määrään tietyltä alueelta tai tienpitoa varten tarvittavaan yksityiseen tiehen, oikeuden perustamisesta voidaan määrätä tiesuunnitelmassa, ja siinä on tällöin osoitettava tarkoitukseen tarvittava alue.

Tiesuunnitelmaan on liitettävä arvio tien tekemisestä aiheutuvista kustannuksista.

Tiesuunnitelma on laadittava siten, että sitä voidaan tietä tehtäessä noudattaa tekemättä siitä olennaisia poikkeuksia.

Päätös tiesuunnitelman vahvistamisesta raukeaa, mikäli tien suuntaa ei ole merkitty maastoon ja tietyöhön ryhdytty, ennen kuin neljä vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona päätös on annettu. Erityisistä syistä valtioneuvosto voi pitentää määräaikaa kullakin kerralla enintään neljällä vuodella.

Kun tiesuunnitelma on vahvistettu päätöksellä, joka on saanut lainvoiman tai on täytäntöön pantavissa valituksesta huolimatta, ja tie on päätetty tehdä, tienpitäjällä on oikeus ottaa haltuunsa alue, joka tarvitaan tietä varten. Haltuun ottamisen jälkeen saadaan aluetta käyttää 3 §:ssä mainittuihin tietarkoituksiin toisella kiinteistöön olevan oikeuden estämättä. Tätä käyttöoikeutta sanotaan tieoikeudeksi.

Tieoikeus on olemassa myös, kun tietarkoituksiin tarvittava alue on otettu haltuun omistajan tai omistajaan verrattavan haltijan suostumuksella sellaisessa tapauksessa, jossa tiesuunnitelman laatiminen 25 §:n 1 momentin mukaan ei ole tarpeen, taikka kun yksityinen tie muuttuu yleiseksi.

Tieoikeuteen sisältyy valta poistaa haltuun otetulta alueelta rakennukset, varastot ja laitteet sekä kasvava sato ja muu alueella oleva kasvullisuus.

Alue katsotaan otetuksi haltuun, kun tien suunta tai kysymyksen ollessa tiealueen laajennuksesta tai liitännäisalueesta tällaisen alueen sijainti on merkitty maastoon ja työhön tiellä tai sen määräosalla ryhdytty.

Milloin tienpitäjälle muutoin kuin 29 §:n mukaisesti on tarpeen saada tieoikeus liitännäisalueeksi tarvittavaan alueeseen, lääninhallituksella on tienpitoviranomaisen hakemuksesta valta määrätä, jollei siitä aiheudu huomattavaa vahinkoa tai haittaa kiinteistölle, että tienpitäjällä on oleva sellainen oikeus.

Jos tienpitäjälle on tarpeen saada oikeus tietyltä alueelta ottaa tienpitoainetta rajoitettuun määrään tai oikeus tienpitoa varten tarvittavaan yksityiseen tiehen, voidaan sellainen oikeus perustaa samassa järjestyksessä kuin oikeus tien liitännäisalueeseen.

Milloin tie- tai liitännäisalueen kuivattamiseksi on tarpeen tehdä laskuoja toisen maalle, tienpitäjällä on oikeus laskuojan tekemiseen noudattamalla, mitä vesioikeuslainsäädännön mukaan tässä kohden on voimassa.

sellainen tieoikeus, josta säädetään 29 §:ssä, on tienpitäjällä myös ennestään olevaan, tämän lain alaiseksi saatettuun yleiseen tai yleiseksi katsottuun tiehen kuuluvaan tie- ja liitännäisalueeseen.

Edellä tässä luvussa olevien säännösten estämättä tienpitäjä saa, jos siihen on erityisiä syitä, hankkia käyttöoikeuden taikka omistusoikeuden tiealueeksi tai tien liitännäisalueeksi tarvittavaan maahan siinä järjestyksessä, kuin on säädetty laissa kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen. Mikäli alueesta on määrätty tiesuunnitelmassa, vastaa tämän vahvistamisesta annettu päätös pakkolunastuslupaa.

Käyttöoikeudesta, joka on saatu 1 momentissa mainituin tavoin, on voimassa, mitä tieoikeudesta on säädetty.

Kun yleinen tie lakkautetaan muussa kuin jäljempänä 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, tieoikeus tiealueeseen lakkaa, mikäli tätä ei määrätä käytettäväksi muuhun tietarkoitukseen.

Milloin tie sitä parannettaessa on muutettu kulkemaan uutta suuntaa eikä tiesuunnitelmassa ole määrätty, että tie vanhan suunnan osalta edelleen jää yleiseksi, se tältä osalta lakkaa olemasta yleinen tie. Tämän estämättä tienpitäjä saa käyttää tiealuetta muihin tietarkoituksiin sen mukaan, kuin siitä on tiesuunnitelmassa määrätty tai muutoin määrä tään. Jollei tällaista määräystä ole annettu, tiealueen käyttö tietarkoituksiin ja tieoikeus lakkaa 36 §:ssä tarkoitetun tietoimituksen päättyessä tai, jos tietoimitusta ei pidetä, sen mukaan, kuin siitä erikseen päätetään.

Kun maan käyttö tien liitännäisalueena lakkautetaan, lakkaa tieoikeus alueeseen.

Tieoikeuden lakattua on noudatettava, mitä oikeudesta entiseen tiealueeseen annetussa laissa on säädetty.

Tienpitäjä saa vuoden kuluessa tieoikeuden lakkaamisesta tai lääninhallituksen tarvittaessa määräämässä pitemmässä ajassa kuljettaa entiseltä tiealueelta pois, mitä sille on tienpitoa varten rakennettu tai laitettu. Alue on kuitenkin, jos sitä tarvitaan kaduksi tai yksityistä tietä varten, jätettävä sellaiseksi, ettei sen käyttäminen sanottuun tarkoitukseen käy vaikeaksi. Jollei sitä, mikä saadaan kuljettaa pois, ole edellä sanotussa ajassa viety alueelta, se jää alueen omistajalle.

Milloin tie tehdään tai maata otetaan tien liitännäisalueeksi siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä tahi 41 §:ssä säädettyjen kieltojen johdosta aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle taikka jos sellaista haittaa aiheutuu 50 §:ssä tarkoitetun, tien tekemisen yhteydessä annetun määräyksen vuoksi, voidaan, jos haitan poistaminen siten on sopivasti aikaansaatavissa tuottamatta muille asianosaisille huomattavaa vahinkoa tai haittaa ja vaikeuttamatta asemakaavalainsäädännön mukaisten suunnitelmien tai niihin kuuluvien määräysten toteuttamista, kiinteistöjen kesken toimittaa tilusten vaihtoa ja, jos erityistä syytä siihen on, rahana suoritettavaa täyttä vastiketta vastaan siirtää kiinteistöön, josta on otettu aluetta tietarkoituksiin tai johon kuuluvaa maata edellä mainittu kielto tai määräys koskee, vastikemaaksi tiluksia muusta kiinteistöstä. Jos vaihdettavien alueiden jyvitysarvot eivät vastaa toisiaan, korvataan niiden ero rahalla.

Tässä tarkoitettuun tilusjärjestelyyn ei vaadita omistajan eikä sen suostumusta, jolla kiinteistöön on panttioikeus, vuokraoikeus tai muu sellainen erityinen oikeus. Järjestelyn alaiseksi joutunut alue vapautuu siihen kohdistuneesta panttioikeudesta ja, jos järjestelyssä niin määrätään, myös muusta sitä rasittaneesta oikeudesta. Järjestely toimitetaan manttaaleja muuttamatta.

Jollei 1 momentissa mainittua haittaa voida poistaa toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on, mikäli hän ei mieluummin halua saada korvausta haitasta, oikeus vaatia, että tienpitäjä lunastaa kiinteistön tai sen osan. Lunastamisesta aiheutuvat toimenpiteet on suoritettava 37 §:ssä mainitussa tietoimituksessa, ja lunastettava kiinteistö tai sen osa, siihen luettuna kiinteistöstä tietarkoituksiin otettu alue, muodostaa toimituksen tultua lainvoimaiseksi sellaisen kiinteistön, kuin kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen annetun lain mukaan lunastettu alue on pakkolunastuksen tultua saatetuksi loppuun, kuitenkin niin, että siihen kohdistunut oikeus saattaa edelleen jäädä voimaan, jos tietoimituksessa on niin määrätty, ja että sanotun lain 56 §:ää ei tässä tapauksessa ole sovellettava.

Milloin yleinen tie tehdään tai maata otetaan tien liitännäisalueeksi sillä tavoin, että katkaistaan ennestään oleva yksityinen tie ja tämä sen johdosta on johdettava toisen kiinteistön alueen kautta, voidaan sellaisen tiekysymyksenjärjestelyä varten pitää 37 §:ssä mainittu toimitus.

Sen jälkeen kun tienpitäjä on saanut tieoikeuden 29 §:n tai 30 §:n 1 momentin mukaan ja tiealue tai tien liitännäisalue voidaan rajoiltaan tarkemmin määrätä, on, mikäli kysymys ei ole niin vähäisestä alueen muutoksesta, ettei rajan määräämistä katsota tarpeelliseksi, paikalla pidettävä tietoimitus.

Toimituksessa on:

Tietoimitusta ei saa suorittaa alueella, johon on määrätty hankittavaksi omistus- tai tieoikeus 32 §:ssä sanotuin tavoin.

Määräyksen tietoimituksen pitämiseen antaa lääninhallitus tienpitoviranomaisen tai muun asianosaisen esityksestä. Toimituksen suorittaa tienpitäjän kustannuksella maanmittausinsinööri kahden uskotun miehen avulla, jotka toimitusinsinööri kutsuu jakotoimituksia varten valituista uskotuista miehistä. Erityisistä syistä voidaan kuitenkin muukin asianosainen kuin tienpitäjä määrätä kokonaan tai osaksi korvaamaan toimituskustannukset.

Kun on kysymys tilusjärjestelystä, yksityisten teiden järjestelystä ja muista tietoimituksessa suoritettavista toimenpiteistä, niissä noudatettavasta menettelystä sekä niiden tarkastamisesta ja merkitsemisestä maarekisteriin, on, mikäli tämän lain säännöksistä ei muuta johdu, soveltuvin osin noudatettava, mitä jakolain mukaan vastaavasti on voimassa.

Paikalla pidettävässä toimituksessa voidaan suorittaa, paitsi 37 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä siinä mainituissa tapauksissa, myös ennestään olevaan tiehen kuuluvan tietai liitännäisalueen rajan määrääminen, jos siihen harkitaan olevan syytä, ja sanotunlaisen tien varrella tilusjärjestely, milloin 41 §:ssä säädetyistä sellaiseen alueeseen kohdistuvista kielloista, jonka alueen käyttö aikaisemmin ei ollut vastaavasti rajoitettu, taikka 50 §:ssä tarkoitetusta määräyksestä aiheutuu 35 §:ssä. mainittua haittaa. Tällaisessa toimituksessa on niin ikään käsiteltävä ne muut asiat, jotka tämän lain tai erikseen annettujen säännöksien mukaan on tietoimituksessa ratkaistava; ja siitä on soveltuvilta kohdin voimassa, mitä 38 §:ssä tietoimituksesta on säädetty.

Kun on annettu päätös, jolla tiesuunnitelma on vahvistettu, ja päätös on saatettu tiedoksi, on rakennuksia rakennettaessa tietarkoituksiin tarvittavalla sekä 41 §:ssä tarkoitetuilla alueilla vastaavasti noudatettava, mitä sanotussa pykälässä on säädetty rakennuksen pitämisestä tien varrella.

Jos on tehty aloite tien tekemisestä, lääninhallitus voi kieltää rakentamasta rakennuksia ilman sen lupaa määrätylle alueelle, jonka voidaan olettaa tulevan käytettäväksi tietä varten tai olemaan sen välittömässä läheisyydessä. Tällainen kielto, joka on kuulutuksella annettava yleisesti tiedoksi, saatetaan antaa enintään kahden vuoden ajaksi. Lääninhallitus voi, milloin siihen on pakottavaa syytä, määrätä kiellon aikaa pitennettäväksi. Päätös tästä on kuitenkin alistettava kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön tutkittavaksi.

Kun on tehty aloite tien tekemisestä, kiinteistöllä on sallittava viranomaisen toimesta suorittaa seivästys, mittaus, paalutus, kartoitus tai maaperän tutkimus taikka muu valmistava toimenpide ja sitä varten ottaa seipäiksi ja paaluiksi tarvittavat puut kiinteistöltä. Toimituksessa on huolehdittava siitä, ettei kasvavaa satoa tai metsää tarpeettomasti vahingoiteta. Puutarhassa olevaa tai muutoin erityiseen hoitoon otettua puuta tai

pensasta älköön omistajan suostumuksetta vioitettako tai kaadettako.

Jos tietyötä suoritettaessa on tarpeen aineiden varastoimista tai kuljettamista varten tai muuhun sellaiseen tarkoitukseen käyttää tietarkoitukseen otetun maan ulkopuolella olevaa toiselle kuuluvaa aluetta, tienpitäjällä on oikeus ottaa alue käyttöönsä enintään tietyön ajaksi, mikäli siitä ei aiheudu kiinteistölle sanottavaa haittaa.

Milloin liikenteen turvallisuuden vuoksi tai muista syistä harkitaan tarpeelliseksi, lääninhallitus voi kysymyksen ollessa määrätystä yleisestä tiestä tai sen osasta määrätä, ettei siihen saa liittää yksityistä tietä ilman lääninhallituksen lupaa tai ettei sille johtavaa yksityistä pääsytietä saada ilman sellaista lupaa edelleen käyttää tarkoitukseensa, taikka antaa muunlaisen määräyksen pääsyn järjestämisestä yleiselle tielle. Määräystä älköön ulotettako koskemaan yksityistä tietä alueella, jolla on voimassa asemakaava tai rakennussuunnitelma.

Myöntäessään 1 momentissa mainitun luvan lääninhallitus voi määrätä ne tarpeellisiksi katsottavat ehdot, joita yksityistä tietä tehtäessä tai kunnossa pidettäessä on noudatettava.

Ennen kuin 1 momentissa tarkoitettu määräys annetaan, on laadittava suunnitelma kysymykseen tulevan järjestelyn toimittamista varten.

Jos yksityinen tie 50 §:ssä tarkoitetun määräyksen johdosta joudutaan siirtämään siten, että se kulkee toisen kiinteistön alueen kautta, voidaan tiekysymyksen järjestämiseksi pitää tietoimitus.

Jos yksityinen tie on liitettävä yleiseen tiehen, on liittäminen teiden yhtymäkohdassa toimitettava sillä tavoin, että yksityisestä tiestä liikenteelle aiheutuva vaara voidaan mahdollisimman suuressa määrin välttää.

Milloin ennestään oleva yksityinen tie yhtyy yleiseen tiehen siten, että siitä aiheutuu 1 momentissa tarkoitettua vaaraa, yksityisen tien pitäjä on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin liittämisen toimittamiseksi sillä tavoin, että vaara mikäli mahdollista vältetään.

Ne rakenteet ja laitteet yleisen tien alueella, jotka ovat tarpeen yksityisen tien liittämiseksi yleiseen, on yksityisen tien pitäjä velvollinen tekemään ja pitämään kunnossa tienpitoviranomaisen antamien ohjeiden mukaan sillä tavoin, ettei niistä ole vaaraa yleisen tien liikenteelle tai sen kunnossapidolle. Milloin syytä siihen on, tienpitoviranomainen saa ottaa tehdäkseen tähän kuuluvan työn asianomaisen kustannuksella.

Jos laitteet yksityisen tien johtamiseksi yleisen tien poikki ovat tarpeen sen vuoksi, että yleinen tie on tehty siten, että se katkaisee ennestään olevan yksityisen tien, yleisen tien pitäjän velvollisuutena on kustantaa laitteiden tekeminen.

Tiealueeseen kohdistuvaa työtä, kuten viemärin kaivamista tien alitse, laitteiden tekemistä tiealueelle tai johtojen asettamista tien yli, älköön kukaan, jollei erityisestä säännöksestä muuta johdu, suorittako ilman tienpitoviranomaisen lupaa. Milloin sellainen lupa ei ole tarpeen, on ennen työhön ryhtymistä tehtävä asiasta ilmoitus sanotulle viranomaiselle.

Tässä tarkoitettujen rakenteiden ja laitteiden tekemisen ja kunnossapidon osalta on muutoin soveltuvin osin noudatettava, mitä 52 §:n 3 momentissa on säädetty.

Jos ajoneuvoilla kulkeminen saattaa vaurioittaa tietä, joka roudan sulamisen tai sateen vuoksi tahi muusta tällaisesta syystä on rakenteeltaan heikentynyt, voi lääninhallitus taikka, tienpitoviranomaisen esityksestä, paikallinen poliisiviranomainen toistaiseksi tai määräajaksi kieltää tiellä tai sen osalla sellaisen liikenteen tai rajoittaa sitä. Poliisiviranomaisen päätös, jolla kielto on annettu, on viivytyksettä alistettava lääninhallituksen tutkittavaksi.

Maan luovuttamisesta sekä vahingosta tai haitasta, joka muutoin aiheutuu tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä, samoin kuin sanotunlaisesta toimenpiteestä kiinteistön omistajalle johtuneista kustannuksista, suoritetaan korvaus sen mukaan, kuin tässä luvussa säädetään.

Oikeutta korvauksen saamiseen ei kuitenkaan ole, milloin on sovittu tai ilmeisesti edellytetty, ettei korvausta makseta.

Kiinteistön omistajalla on oikeus tämän lain mukaan saada tienpitäjältä korvaus:

Sillä, joka 35, 36 tai 37 §:ssä tarkoitetussa järjestelyssä ei ole saanut jakolain mukaan hyvitystä luovuttamastaan alueesta tai etuisuudesta taikka hänelle järjestelystä muutoin aiheutuneesta vahingosta, on oikeus saada puuttuva hyvitys rahakorvauksena tienpitäjältä.

Mitä 1 momentissa on sanottu, on vastaavasti sovellettava, jos alue tilusjärjestelyssä on vapautunut sitä rasittaneesta oikeudesta ja tästä on aiheutunut vahinkoa oikeuden haltijalle.

Siinä tapauksessa, jota tarkoitetaan 72 §:ssä, oikeus korvaukseen määräytyy 73 §:n mukaan.

Mikäli kiinteistölle aiheutuu uuden tien rakentamisen tai yksityisen tien yleiseksi muuttamisen johdosta vahinkoa siitä, että omistajan oikeutta kiinteistön käyttämiseen on 40 §:n säännöksellä rajoitettu, tienpitäjä on velvollinen korvaamaan vahingon. Sama on laki, jos sellaista vahinkoa aiheutuu tietä parannettaessa alueella, jonka käyttö aikaisemmin ei ole ollut vastaavasti rajoitettu.

samamainen vahingon korvaamisen velvollisuus on tienpitäjällä, jos sellaisella alueella, joka ei ennen tämän lain voimaantuloa ole e ollut vastaavien rajoitusten alainen, muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa

aiheutuu 40 §:n nojalla toimitetusta puiden, pensaiden, oksien tai luonnonesteiden poistamisesta vahinkoa, jonka korvaamista koskevaa kysymystä ei ole aikaisemmin järjestetty.

Jos 41 §:n 1, 2 tai 3 momentissa säädetyistä kielloista aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle alueella, jonka käyttöä ei aikaisemmin ollut vastaavasti rajoitettu, on kiinteistön omistajalla oikeus saada tienpitäjältä korvaus haitasta.

Milloin 35 §§:ssä mainitun järjestelyn tai 50 §§:ssä tarkoitetun määräyksen johdosta joudutaan rakentamaan uusi yksityinen tie tai muuttamaan entistä eikä tienpitoviranomainen suorita työtä, on kiinteistön omistajalla, jos hänelle sen vuoksi aiheutuu kustannuksia, oikeus saada niistä tienpitäjältä kohtuullinen korvaus. Jos 50 §:ssä mainitun määräyksen johdosta aiheutuu huomattavaa haittaa sellaisen kiinteistön käyttämiselle, jolla aikaisemmin on ollut pääsytie yleiselle tielle, on kiinteistön omistajalla oikeus saada siitäkin korvaus tienpitäjältä.

Milloin tien tekemisestä tai yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi on myös ilmeistä hyötyä kiinteistölle, on maan luovuttamisesta sekä vahingosta tai haitasta kiinteistön omistajalle suoritettava korvaus sovitettava sen mukaan, omistajan oikeutta täyteen korvaukseen kuitenkaan supistamatta.

Valtiolla sekä kunnalla, jollei kysymys ole kunnan alueensa ulkopuolella omistamasta maasta, ei ole oikeutta edellä tässä luvussa säädettyyn tai tässä laissa edellytetystä pakkolunastuksesta johtuvaan korvaukseen, mikäli valtioneuvosto erityisessä tapauksessa ei toisin määrää.

Omistajalla on oikeus saada tienpitäjältä korvaus vahingosta tai kustannuksesta, joka aiheutuu siitä, että 42 §:n 2 momentissa tarkoitettu rakennus, varasto, laite, puu, pensas tai pensasaita taikka 115 §:ssä mainittu rakennus joudutaan poistamaan tai sitä siirtämään tai muuttamaan, mikäli korvausta tästä ei ole aikaisemmin suoritettu.

Sama on laki, milloin vahinko aiheutuu omistajalle 42 §:n 3 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä, jollei siinä mainitun luvan ehdoista muuta johdu.

Vahingosta, joka johtuu 101 §:ssä mainitusta toimenpiteestä, voidaan omistaja, jollei hänellä ole oikeutta korvaukseen tämän pykälän 1 momentin nojalla, oikeuttaa harkinnan mukaan, mikäli siihen on erittäin painavia syitä, saamaan korvausta tienpitäjältä.

Jos 46 §:n nojalla suoritetusta toimenpiteestä, tilapäisen kulkutien järjestämiestä 48 §:n mukaan, tällaisen kulkutien käyttämisestä taikka 49 §:ssä tarkoitetusta lumiaidan pitämisestä tai lumen poistamisesta aiheutuu kiinteistölle vahinkoa, tämän omistajalla on oikeus saada siitä korvausta tienpitäjältä.

Tässä luvussa tarkoitetulle korvaukselle suoritetaan korkoa kuusi prosenttia laskettuna, jos kysymys on alueen luovuttamisesta, sitä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana tienpitäjä on ottanut- alueen haltuunsa, sekä muissa tapauksissa, jollei asianosaisen vaatimuksesta erityisestä syystä toisin määrätä, sitä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana korvaus määrätään.

Mitä edellä tässä luvussa on säädetty kiinteistön omistajasta, on vastaavasti sovellettava nautinta- tai rasiteoikeuden sekä muun siihen verrattavan, kiinteistöön olevan erityisen oikeuden haltijaan.

Jos sellaisen tienpitäjälle tulevan oikeuden johdosta tai sellaisesta toimenpiteestä, josta edellä tässä luvussa on säädetty suoritettavaksi korvaus, taikka 5 luvussa tarkoitetun järjestelyn johdosta kiinteistön arvo on alentunut niin, ettei voida olettaa kiinteistön olevan täytenä vakuutena saamisesta, josta se kiinnityksen johdosta tai maksamattoman kauppahinnan oikeutta koskevien säännösten nojalla vastasi ennen sitä tapahtumaa, jonka johdosta korvausta suoritetaan, korvaus korkoineen on talletettava lääninhallitukseen. Talletettua määrää jaettaessa ja maksettaessa ovat soveltuvin osin voimassa säännökset, joita kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen annetun lain mukaan on noudatettava, kun saamisen vakuutena oleva kiinteistö pakkolunastetaan.

Mikäli 72 §§:ssä tarkoitetun saamisen haltija on kokonaan tai osaksi menettänyt saamisensa siitä syystä, että tallettamista ei ole toimitettu, taikka sen johdosta, että korvaukseen oikeutettu on luopunut korvauksesta tai että korvaus, jota koskeva kysymys ei ole ollut tietoimituksessa tai lääninhallituksessa tutkittavana, on laskettu ilmeisesti liian pieneksi, hänellä on oikeus saamistodistukseen merkittävää lyhennystä vastaan saada tienpitäjältä korvaus vahingostaan.

Mitä korvauksesta on sovittu tai ilmeisesti edellytetty noudatettavaksi tienpitäjän ja kiinteistön omistajan tai muun asianosaisen välillä, on voimassa myös sitä vastaan, jolle asianosaisen oikeus kiinteistöön on siirtynyt 72 §:ssä tarkoitetun ajankohdan jälkeen.

Milloin on kysymys korvauksesta, jota tarkoitetaan 62 §:ssä, 63 §:n 1 ja 2 momentissa, 64 §:n 1 momentissa, 65 tai 66 §:ssä, on, mikäli korvauksesta ei ole sovittu, tietoimituksessa tutkittava ja ratkaistava, onko korvausta suoritettava ja mihin määrään.

Jollei sellaista tietoimitusta pidetä, jossa kysymys 1 momentissa mainitusta korvauksesta voisi joutua käsiteltäväksi, taikka jos korvaus voidaan määrätä vasta tietoimituksen päätyttyä tai kysymys on sellaisesta 63 §:n 2 momentissa tarkoitetusta korvauksesta, jota koskevaa kysymystä ei ole tietoimituksessa käsitelty, on korvausasia sen läänin lääninhallituksen ratkaistava, jossa kiinteistö sijaitsee. Sama on laki, milloin tämän luvun säännösten nojalla vaaditaan muuta kuin 1 momentissa tarkoitettua korvausta.

Sen, joka tahtoo vaatia edellä tässä luvussa tarkoitettua korvausta, on, jos korvausvaatimus on sellainen, että se voidaan tutkia tietoimituksessa, tehtävä vaatimuksensa toimituksessa tai niin hyvissä ajoin ennen sen alkamista lääninhallitukselle, että hakemus voidaan siirtää tietoimituksessa käsiteltäväksi.

Muu tässä luvussa tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus on tehtävä lääninhallitukselle.

Kysymys tietarkoituksiin tai tilusjärjestelyssa luovutetun maan ja 64 §:n 1 momentissa tarkoitetun vahingon ja haitan sekä tienpitäjälle yksityiseen tiehen tai tienpitoaineen ottamiseen annetun oikeuden korvaamisesta, samoin kuin oikeudesta korvaukseen 29 §:n 3 momentissa tarkoitetun rakennuksen poistamisen johdosta on tutkittava ja ratkaistava tietoimituksessa, vaikkei vaatimusta siitä ole tehty.

Myös tienpitäjä voi tässä pykälässä säädetyssä järjestyksessä saattaa tutkittavaksi kysymyksen, onko asianosaiselle tuleva korvausta ja mihin määrään.

Lääninhallitus voi, milloin tietoimitus pidetään, siirtää sellaisen asian, jossa vaaditaan korvausta 68 §:n 1 tai 2 momentin nojalla, tietoimituksessa ratkaistavaksi.

Korvausvaatimus, joka voidaan tutkia tietoimituksessa, on tehtävä siten, kuin 76 §:n 1 momentissa on säädetty, uhalla että korvausta vaativa, jollei hän voi näyttää laillista estettä tai muuta pätevää syytä hakemuksen myöhästymiseen, on menettänyt oikeuden korvaukseen, mikäli kysymys ei ole 63 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tapauksesta tai 76 §:n 3 momentista muuta johdu.

os 1 momentissa mainittu hakemuksen myöhästyminen on johtunut laillisesta esteestä tai muusta päteväksi katsottavasta syystä tai jos hakemusta asianosaisesta riippumattomasta syystä ei ole lääninhallituksesta ajoissa siirretty tietoimitukseen, lääninhallituksen asiana on antaa ratkaisu korvausvaatimuksesta. Milloin vaatimus kuitenkin on senlaatuinen, että sen käsitteleminen ei voi sopivasti tapahtua lääninhallituksessa, tarkoitusta varten voidaan määrätä pidettäväksi erityinen tietoimitus.

Tässä laissa tarkoitetut korvaukset on, mikäli mahdollista, vahvistettava kerta kaikkiaan suoritettaviksi.

sillä, jolle tämän luvun säännösten perusteella annetulla päätöksellä on määrätty suoritettavaksi korvausta, on oikeus hyväksyttavää vakuutta vastaan nostaa korvaus, vaikka päätös ole saanut lainvoimaa.

Milloin asianosaisen oikeus korvaukseen on ilmeinen, tienpitäjä voi harkintansa mukaan suorittaa ennakkokorvausta, vaikkei 1 momentissa tarkoitettua päätöstä vielä ole annettu eikä vakuutta asetettu.

siinä tapauksessa, että korvaus 72 §:n säännösten mukaan on talletettava lääninhallitukseen, älköön korvausta kuitenkaan maksettako, jollei korvauksen saaja näytä kaikkien sanotussa lainkohdassa tarkoitettujen saamisten haltijain antaneen hänelle lupaa korvauksen nostamiseen.

Tienpitäjällä ja korvausta vaativalla asianosaisella on valta sopia korvausta koskevan kysymyksen saattamisesta lopullisesti ratkaistavaksi välimiesmenettelyssä, niin kuin laissa välimiesmenettelystä on säädetty.

Maanteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä valtion varoista, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä.

Jos tienpidosta 20 §:n 1 momentin tai 21 §:n nojalla annetun määräyksen johdosta kaupunki tai kauppala on velvollinen huolehtimaan maantien tekemisestä, maksetaan tienpitäjälle valtion varoista korvaus tie- ja vesirakennushallituksen ja kunnan hyväksymän kustannusarvion mukaisesti, mikäli joidenkin kustannuserien osalta ei ole sovittu,että korvaus suoritetaan todellisten kustannusten mukaan. Milloin kustannusarviota ei ole siten hyväksytty, korvaus maksetaan tarpeellisina pidettävien todellisten kustannusten mukaan, niihin luettuna rakenteilla olevan tien kunnossapidosta johtuneet kustannukset.

Milloin kaupunki tai kauppala 20 §:n 1 momentin tai 21 §:n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan maantien kunnossapidosta, suoritetaan sille valtion varoista korvausta se määrä, mihin tarpeellisen kunnossapidon kustannusten arvioidaan nousevan. Tässä tarkoitettu määrä vahvistetaan. sitten kun kunnalla on ollut tilaisuus tehdä asiasta ehdotuksensa. Määrää vahvistettaessa on pidettävä vertauskohtana valtiolle vastaavanlaisten teiden kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Jos tie on kunnan varoilla kestopäällystetty, luetaan kunnossapidon kustannuksiin varsinaisten kunnossapitomenojen lisäksi myös päällystämisestä aiheutuneiden kustannusten kohtuullinen kuoletus sekä korkoa kuusi prosenttia, yhteensä kuitenkin enintään niin paljon, kuin vastaavanlaisen tien kunnossapidon sora tienä arvioidaan maksavan.

Kun valtio on tienpitäjänä, on kunnan suoritettava sen alueella olevien paikallisteiden tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista korvausta valtiolle jäljempänä olevien säännösten mukaisesti.

Paikallistien tekemisen kustannuksiksi katsotaan tien tekemisestä aiheutuneet, tarpeellisina pidettävät todelliset kustannukset. Näihin luetaan kuuluviksi myös kustannukset rakenteilla olevan tien kunnossa pitämisestä-.

Kunnan alueella olevien paikallisteiden kunnossapidon kustannuksiksi katsotaan valtion ollessa tienpitäjänä niin suuri osa asianomaisen tiemestaripiirin toimesta kunnossa pidettävien yleisten teiden todellisista kunnossapitokustannuksista, kuin mitä kunnan alueella olevien paikallisteiden kunnossapitoa varten kysymyksessä olevaksi vuodeksi vahvistetun työsuunnitelman kustannusarvion määrä on tiemestaripiirin toimesta hoidettavien yleisten teiden kunnossapitoa varten vahvistetun työsuunnitelman kustannusarviosta.

Paikallisteiden pidosta suoritettavan korvauksen määräämistä varten kunnat jaetaan taloudellisen kantokyvyn perusteella luokkiin siten, että kantokykyisimmät kunnat luetaan ylimpään luokkaan. Luokituksen vahvistaa valtioneuvosto enintään viiden vuoden pituiseksi määräajaksi kerrallaan. Erityisestä syystä valtioneuvosto voi tämän ajan kuluessakin siirtää kunnan luokasta toiseen.

Kun uusi kunta muodostetaan, on määrättävä, mihin luokkaan kunta kuuluu siihen asti, kunnes uusi luokitus toimitetaan.

Kunnan suoritettavaa korvausta määrättäessä katsotaan peruskorvaukseksi 30 prosenttia teiden tekemisen ja 40 prosenttia niiden kunnossapidon kustannuksista, ja peruskorvausta alennetaan tai korotetaan 86 §:ssä tarkoitettua luokituta vastaavasti sekä sen mukaan, suuriko kunnassa olevien maanteiden osuus on sen alueella olevien maanteiden ja paikallisteiden yhteenlasketusta pituudesta ja paljonko kunnassa on paikallisteitä asukasta kohden, seuraavien perusteiden mukaan:

Kunnalla on sen ollessa tienpitäjänä oikeus saada valtion varoista korvausta paikallistien tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista. Nämä kustannukset määrätään soveltuvin osin noudattamalla 83 §:n säännöksiä. Korvaukseksi suoritetaan se määrä, joka 87 §:n mukaan jäisi valtion vastattavaksi, jos se olisi tienpitäjä.

Jos kunta ainoastaan osaksi on sen alueella olevien paikallisteiden pitäjä, on korvaus sovitettava sen mukaan.

Milloin kunta 21 §:n nojalla annetun määräyksen mukaan huolehtii paikallistien pidosta toisen kunnan alueella, sillä on oikeus saada tienpidon kustannuksista korvaus valtiolta. Korvaus määrätään soveLtuvin osin noudattamalla 83 §:n säännöksiä. Tästä korvauksesta on sen kunnan, jonka alueella tie on, valtiolle suoritettava 87 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan määräytyvä osa.

Määrättäessä 87 §:ssä mainittuja vertailulukuja ei oteta huomioon yleisenä tienä olevia polkuja eikä erityisiä talviteitä.

Jollei valtioneuvosto toisin määrää, kunnalla ei ole oikeutta saada valtion varoista korvausta asemakaava-alueella olevan tien osalta niistä menoista, jotka kunnalle aiheutuvat 9 luvun säännösten mukaan tai tässä laissa edellytetyn pakkolunastuksen johdosta suoritetuista korvauksista. Kunnan on silloinkin, kun valtio on tienpitäjä, valtioon nähden vastattava sanottujen korvausten suorittamisesta, mikäli valtioneuvosto ei päätä toisin.

Jos valtiolle sen ollessa tienpitäjänä aiheutuu lisäkustannuksia sen johdosta, että tie kunnan päätöksen mukaisesti tehdään korkeampiluokkaiseksi, kuin liikenteen tarve vaatii, on kunnan suoritettava nämä kustannukset.

Määrättäessä korvauksia tienpidosta otetaan 87 §:ssä tarkoitetut maanteiden ja paikallisteiden pituudet huomioon sellaisina, kuin ne olivat asianomaisen vuoden alkaessa.

- Tie- ja vesirakennushallituksen asiana on jäljestäpäin kultakin vuodelta vahvistaa edellä tässä luvussa olevien säännösten mukaan kuntien suoritettavaksi tulevat korvaukset. Nämä suoritetaan lääninhallitukselle niinä aikoina, jotka tie- ja vesirakennushallitus määrää. Lääninhallitukselle on lähetettävä luettelo sen perittävistä korvauksista.

Tie- ja vesirakennushallitus vahvistaa myös tässä luvussa tarkoitetut valtion kunnille maksettavat korvaukset. Nämä korvaukset maksetaan kunnille tie- ja vesirakennushallituksen toimesta.

Milloin kunta on tienpitäjänä, valtion on asetettava tien tekemisestä johtuvien menojen suorittamista varten kunnan käytettäväksi varoja ennakkokorvauksena sitä mukaa, kuin työ tie- ja vesirakennushallituksen hyväksymän suunnitelman mukaisesti edistyy. Kunnossapidosta kunnalle valtion varoista tuleva korvaus maksetaan kunnalle asianomaisen kunnossapitovuoden aikana.

Päätös, jolla tie- ja vesirakennushallitus on vahvistanut tässä pykälässä mainitun korvauksen, on saatettava kunnan tiedoksi virkateitse.

Edellä olevien säännösten estämättä kunta voi erityisessä tapauksessa ottaa osaksi tai kokonaan vastatakseen tienpidon kustannuksista tietyn maantien osalta tai sitoutua vastaamaan paikallisteiden tienpidosta aiheutuvista kustannuksista suuremmassa määrin, kuin tässä luvussa edellä on säädetty.

Milloin syytä on, voidaan kunta vapauttaa 1 momentin mukaan antamastaan sitoumuksesta.

Valtioneuvosto voi, milloin se harkitsee siihen olevan erityistä syytä, hakemuksesta alentaa kunnan tämän luvun säännösten mukaan suoritettavan korvauksen määrää tai vapauttaa kunnan korvausta suorittamasta sekä myös korottaa sen korvauksen määrää, joka kunnalla tämän luvun säännösten mukaan on oikeus saada valtiolta.

Milloin korvauksen suorittaminen määräajassa käy kunnalle vaikeaksi, voi valtiovarainministeriö myöntää maksuajan pitennystä.

Jos joku

Muutoksenhausta tietoimituksessa annettuun päätökseen tai siinä suoritettuun toimenpiteeseen on voimassa, mitä jakolaissa on säädetty valittamisesta maanmittaustoimituksesta; ja on tällöin noudatettava, että valitettaessa muusta kuin sellaisesta päätöksestä, joka koskee oikeutta olla asianosaisena toimituksessa tai jolla on hylätty estemuistutus tai vaatimus toimituksen keskeyttämisestä, valitusaika luetaan siitä, kun toimitus on julistettu päättyneeksi.

Tässä mainittua valitusasiaa maanjakooikeudessa käsiteltäessä ja haettaessa uutosta siinä annettuun päätökseen on niin ikään soveltuvin osin noudatettava jakolain säännöksiä.

Kunnalla on oikeus hakea muutosta tietoimituksessa annettuun päätökseen tai siinä suoritettuun toimenpiteeseen, mikäli se katsoo tämän vaikeuttavan asemakaavalainsäädännön mukaisen suunnitelman tai siihen kuuluvan määräyksen toteuttamista.

Lääninhallituksen päätökseen, joka koskee muuta 9 luvun säännösten mukaan suoritettavaa korvausta kuin 68 §:n 3 momentissa tarkoitettua, asianosaisella on oikeus hakea muutosta kantein sen paikkakunnan alioikeudessa, missä kiinteistö sijaitsee. Kanne on puhevallan menettämisen uhalla pantava vireille yhdeksänkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä, jona asianosainen sai päätöksestä tiedon.

Valittamisesta lääninhallituksen päätöksestä, joka koskee tässä laissa tai siihen perustuvassa säännöksessä tarkoitettua muuta asiaa kuin sellaista, missä voidaan hakea muutosta kantein alioikeudessa, on voimassa, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa yleensä on säädetty.

Sama on laki valituksen tekemisestä myös muun viranomaisen päätöksestä 1 momentissa mainittua laatua olevassa asiassa.

Lääninhallituksen päätöksestä, jolla tietoimitus on määrätty pidettäväksi tai korvausvaatimus on siirretty tietoimitukseen, älköön tehtäkö valitusta.

Päätös tiesuunnitelman vahvistamisesta, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi tai tien lakkauttamisesta sekä päätös, jolla vahvistetaan 86 §:ssä tarkoitettu luokitus, on annettava julkipanon jälkeen, ja valitusaika luetaan tällöin päätöksen antamisen päivästä.

Valitus päätöksestä, jonka kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö on antanut tässä laissa tarkoitetussa asiassa, ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, jollei valitusta käsittelevä viranomainen toisin määrää.

sama on laki valitukseen nähden muun viranomaisen päätöksestä, joka perustuu 23 tai 30 §:ään, 41 §:n 1 momentin säännökseen siinä mainitun etäisyyden pitentämisestä, 44 §:ään, 49 §:n 1 momenttiin, 59 §:ään tai 94 §:n 1 momenttiin taikka joka koskee tiesuunnitelman vahvistamista tai tien tekemistä.

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei koske ministeriön päätöstä, jolla maantie tai yksityinen tie on määrätty paikallistieksi taikka yleinen tie lakkautettu, mikäli kuin valittajana on kunta, eikä myöskään, mikäli valtioneuvosto erityisessä tapauksessa ei toisin määrää, päätöstä, jolla ministeriö on vahvistanut tiesuunnitelman.

Päätöksessä, joka annetaan 42 §:n 2 tai 3 momentin taikka 101 §:n 1 momentin nojalla, voidaan määrätä, että päätös menee täytäntöön valituksesta huolimatta.